Kiinteistönvälitys on suuressa murroksessa digitalisaation tarjotessa alalle ennennäkemättömiä mahdollisuuksia. Kehittyvässä asuntokaupassa eri osa-alueiden osaajien erikoistuminen korostuu. Danske Bank ja Kiinteistömaailma haluavat yhdessä tarjota suomalaisille entistäkin helpompia ja nopeampia asuntokauppoja Danske Bankin vastatessa rahoituksesta ja Kiinteistömaailman asunnonvälityksestä.

Danske Bank keskittää omat investointinsa ydinliiketoimintansa eli pankkipalveluiden kehitykseen, ja niiden ulkopuolella pankki jatkaa kumppanuusstrategiansa mukaisesti partneroituen eri alojen parhaiden toimijoiden kanssa. Kiinteistömaailman ja Danske Bankin yhteistyö jatkuu strategisena kumppanuutena, jossa palveluiden ja asiakaskokemuksen kehittämisellä on vahva painotus.

Kiinteistömaailma Oy:n uusi toimitusjohtaja Risto Kyhälä: teknologian hyödyntämisestä nähty vasta ensi askeleet

Kiinteistömaailmalla on vahva brändi, ja yhtiö on alansa edelläkävijä sekä liiketoimintamallien muuttaja. Se on tuonut markkinoille Tarjouskaupan lisäksi lukuisia muitakin asuntokauppaa helpottavia menetelmiä. Kiinteistömaailma on myös panostanut yrittäjien ja välittäjien asiantuntijuuteen mittavilla koulutusohjelmilla ja hyödyntämällä systemaattisesti asuntokaupan dataa. Uusi omistajatiimi on vahvasti sitoutunut digitalisaation hyödyntämiseen kiinteistönvälitysalalla.

– Hyvät kiinteistövälittäjät eivät ole katoamassa mihinkään – päinvastoin. Kiinteistömaailma on jatkossakin maan parhaimpien yrittäjien ja välittäjien ketju, korostaa Risto Kyhälä, josta tulee kaupan myötä Kiinteistömaailma Oy:n toimitusjohtaja.

– Asiakkaan kokemusta voidaan kuitenkin parantaa, välittäjien osaamista tukea ja työtä helpottaa merkittävästi digitaalisilla ratkaisuilla. Asuntorahoitus- ja kiinteistönvälitysprosesseja voidaan tehostaa huomattavasti nykyisestä, Kyhälä sanoo.

– Digitaaliset ratkaisut ja kumppanuudet ovat Danske Bankin strategian ytimessä. Yhdessä Kiinteistömaailman kanssa olemme merkittävässä roolissa digitaalisen asuntokauppajärjestelmän DIASin rakentamisessa. Jatkamme asuntokaupan kehittämistä yhdessä myös tulevaisuudessa tarjotaksemme suomalaisille entistäkin nopeampia ja helpompia asuntokauppoja, toteaa Danske Bankin Suomen maajohtaja Leena Vainiomäki.

Kiinteistömaailma Oy:n aikaisempi toimitusjohtaja Erkki Heikkinen siirtyy tässä yhteydessä uusiin haasteisiin yhtiön ulkopuolelle. Kauppa ei aiheuta muutoksia Kiinteistömaailman franchising-yritysten asemaan, eikä sillä ole välittömiä henkilöstövaikutuksia.