Raoul Lehtonen opiskelee Handelshögskolan vid Åbo Akademissa, työskentelee hedge-rahastoyhtiössä, omistaa pienyrityksen graafisen suunnittelun alalla ja on turkulaisen yritysyhteisön Boostin hallituksen rahastonhoitaja. 

Hengästyttävän moneen mukaan ehtinyt nuori mies puhuu sijoittamisesta varmalla otteella, ja on saanutkin ikäänsä nähden jo paljon kokemusta. 

– Aloitin sijoittamisen noin 15-vuotiaana yksinkertaisesti niin, että sain perinnöksi osakkeita jonka jälkeen aloin miettimään, että mitä näillä rahoilla voisi tehdä.

– Minua ei koskaan ole kiinnostaneet investoinnit esimerkiksi autoihin tai moottoripyöriin. Sitä kautta olen ryhtynyt osakesijoittamaan, Lehtonen pohtii ja kertoo, että osakesijoittamisen lisäksi hän sijoittaa asuntoihin. 

Harhakäsityksiä

Nuoret Osakesäästäjät aloitti toimintansa kesällä 2017. Tavoitteena oli perustaa nuorille suunnattu sijoittajaorganisaatio, jonka jäsenyys maksaa vain 10 euroa vuodessa. Kaikki alle 30-vuotiaat voivat liittyä. 

– Tällä hetkellä erinäkösistä syistä keskustelu ja ihmisten asenteet ovat esimerkiksi osakesijoittamista kohtaan hyvin negatiivisia. Mielestäni sijoittaminen kuuluu kaikille ja talousosaaminen on erityisen tärkeää, Lehtonen pohtii.

Lehtosen mukaan ihmiset näkevät osakesijoittamisen vain iäkkäiden miesten elitistisenä harrastuksena. Hän muistuttaa, että tilanne on nykypäivänä hyvin erilainen. 

– Harhakäsitys siitä, että rahaa pitää olla todella paljon, on väärä. Meidän organisaation ajatus on se, että se ei ole vain varakkaiden etuoikeus, vaan se on työkalu kaikille vaurastumista tavoitteleville. 

– Meidän toimintamme keskittyy sen ympärille, että haluamme nuorten sijoittavan. Siihen tarvitaan informaatiota ja koulutusta. Haluamme avata sijoittamiseen liittyvää mystiikkaa. 

”Meidän kulttuurissa rahasta ei puhuta”

Raoul Lehtonen pitää haasteena saada nuoret kiinnostumaan talousasioista, ja mainitsee muutamia suuria vaikuttimia: kulttuurin, vanhempien, ja oppilaitoksen vaikutuksen. 

– Ensimmäinen iso ongelma Suomessa on se, että meidän kulttuurissa rahasta ei puhuta. Kaikki on vähän omalla tavallaan tabua. Koulu voi tietenkin opettaa johonkin pisteeseen asti, mutta vanhemmat ovat suuressa roolissa – on mahdollista, että vanhemmat eivät itsekkään hallitse niitä asioita. 

– Nuoren voisi ottaa pienestä pitäen mukaan talouden hoitamiseen: nuori ei tietenkään tekisi mitään taloudellisia päätöksiä itse, mutta olisi hyvä ymmärtää, että esimerkiksi sähkö ei vain tule seinästä ja vesi hanasta. Mitä nuorempana aloittaa, niin sitä parempi, Lehtonen pohtii. 

Hän kertoo, että Nuorten Osakesäästäjien yhtenä tavoitteena on levittää sijoittamisen tietoisuutta eri kouluissa. Alkuun organisaatio on keskittynyt korkeakouluihin, koska pitävät sitä helpoimpana reittinä.

Nuorilla Osakesäästäjillä on Aalto-yliopistossa ja Itä-Suomen yliopistossa sijoittamisen ja vaurastumisen kurssi, josta opiskelija saa kolme opintopistettä. 

– Toiminta on hyvin laaja, koska talousosaamisen edistäminen on tärkeää ja sillä on tosi kauaskantoisia vaikutuksia. Haluamme vaikuttaa poliittiseen päätöksentekoon, oli kyse verotuksellisista asioista tai vaikkapa osakesäästötilistä, hän kiteyttää.


Kiinnostaako sijoittaminen?

Kun sijoitat kanssamme, sinulla on vapaus valita juuri itsellesi sopivat palvelut. Rakennetaan yhdessä sinulle yksilöllinen sijoitussuunnitelma. Sijoitetaan yhdessä – sinun tavallasi.

Tutustu palveluihimme