Kolmistaan-blogia kirjoittava Karoliina Sallinen pohtii tuoreessa podcastissa säästämistä ja sijoittamista. Hänen asiantuntijavieraanaan kuullaan Danske Bankin senioristrategi Kaisa Kivipeltoa.
Podcastissa Sallinen kertoo, ettei ole halunnut sijoittaa, sillä sukanvarteen säästäminen on ollut hänelle luontevampi tapa. Sijoittaminen on myös tuntunut kaukaiselta ja jopa pelottavalta ajatukselta.
– Elämme pidempään ja olemme pidempään eläkkeellä. Varsinkin meillä naisilla on eläke usein pienempi kuin miehillä, johtuen äitiyslomista ja muista poissaoloista. Työelämä voi olla katkonaisempaa. On järkevää laittaa rahaa sivuun, Kaisa Kivipelto toteaa.
– Sijoittamisessa tärkeintä on, että aloittaa. Suunnittele menosi ja tulosi: kuinka paljon voit laittaa sivuun ja kuinka pitkällä aikatähtäimellä tavoitteesi on? Mene esimerkiksi pankkiin keskustelemaan sijoitusneuvojan kanssa tai keskustele asiasta sijoittamisesta kiinnostuneen lähipiirin kanssa, hän vinkkaa.
Kolikon kääntöpuolet
Strategi suosittelee pitkän aikavälin säästämistä eri sijoitustuotteisiin. Turvallisia sijoitustapoja ovat esimerkiksi korkosijoittaminen ja hajauttaminen.
– Tuotto ja riski ovat saman kolikon eri puolia. Jos haluat kovan tuoton, voit saada sen sijoittamalla hyvin korkeariskiseen sijoitukseen, vaikka yksittäiseen osakkeeseen. Mutta se tarkoittaa myös sitä, että kannat riskin paljon suurempana, jos se epäonnistuu, Kivipelto kertoo.
– Kun ostat osakkeen, ostat osuuden yhtiöstä – olet yksi yhtiön omistajista. Silloin olet oikeutettu kaikkiin tulovirtoihin mitä yhtiöstä voi tulla. Jos aikoinaan myyt osakkeen eli omistusosuuden yhtiöstä saat sen arvonnousun itsellesi. Tietysti osakesijoittamisessa on riskinsä: yrityksellä voi mennä myös huonosti ja se joutuu konkurssiin.
Sijoittamisen mahdollisuudet
Kivipelto muistuttaa, että sijoittamisen voi aloittaa pienilläkin summilla. Henkilökohtaisesti hän kannustaa pitkäaikaiseen sijoittamiseen. Helpoimmaksi tavaksi hän luokittelee varainhoitopalvelun, jonka pystyy ostamaan esimerkiksi netistä.
– Toiseksi helpointa on sijoittaa rahastojen kautta. Danske Bankista voi esimerkiksi ostaa sijoitusneuvontapalvelun, jossa tehdään sama kartoitus kuin varainhoidossa, mutta kauppojen toteutus jää asiakkaan vastuulle. Se on tällöin kustannuksiltaan alhaisempi kun teet itse päätökset, mutta pankki toimii neuvojana.
– Myös kaupankäyntipalvelu on mieluisa, jossa voit itse rakentaa omaa salkkua. Tällöin kannat itse riskin riskijakaumapäätöksistä, Kivipelto muistuttaa.
Äidin huoli
Bloggari on miettinyt, kuinka voisi parhaiten turvata tyttärelleen myös taloudellisella tavalla elämän eväät. Tähän mennessä on siirtänyt kuukausittain rahaa lapsensa tilille, jotka on suunnitellut antavansa tyttärelleen kun hän täyttää 18 vuotta.
Kivipelto ohjeistaa toimimaan samalla tavalla kuin muussakin sijoittamisessa.
– Lapselle sijoittamisessa pätevät samat säännöt kuin jos itse olisit sijoittamassa 18 vuoden päähän. Silloin voit ottaa vähä enemmän riskiä, jolloin voit saada enemmän tuottoa. Jos raha on vain säästötilillä, niin siellä on rahaa 18 vuoden päästä todennäköisesti vähemmän kuin mitä olet sinne laittanut – jos korkotaso pysyy näin alhaalla. Kannattaa miettiä riskitasoa ja ottaa pitkäaikaisempi näkemys.
Lily Talks -podcast kuuneltavissa osoitteessa lily.fi/blogit/kolmistaan/sijoittaminen-se-sopii-vain-okyrikkaille-eiku-kuuntele-lily-talks-podcast
Kiinnostaako sijoittaminen?
Kun sijoitat kanssamme, sinulla on vapaus valita juuri itsellesi sopivat palvelut. Rakennetaan yhdessä sinulle yksilöllinen sijoitussuunnitelma. Sijoitetaan yhdessä – sinun tavallasi.