Pelaamisen vastaiseen rintamaan on liittynyt yhdysvaltalainen ekonomistiryhmä, joka on tuoreessa tutkimuksessaan esittänyt, että nuorten miesten työpanos on laskenut lisääntyneen pelaamisen seurauksena. Tutkimuksessa todettiin, että 21–30-vuotiaiden miesten viikoittaisten työtuntien määrä on laskenut 2,3 tunnilla vuoden 2004 jälkeen. Työskentelyn vähentämisen myötä säästyvä aika käytetään pelaamiseen sekä jossain määrin muuhun tietokoneiden viihdekäyttöön kuten sosiaaliseen mediaan.1
Hullu paljon työtä tekee
Taloustieteessä työn tekemistä on perinteisesti tarkasteltu pikemminkin ikävänä asiana: vaihtoehtona vapaa-ajalle, josta luovutaan rahallista korvausta vastaan. Tämä ei ole koko totuus (kuten taloustieteen mallit harvoin ovat), mutta se tavoittaa jotakin oleellista. Voidaan siis olettaa, että työskentelyn määrä pienenee, jos vapaa-aika muuttuu syystä tai toisesta arvokkaammaksi.
Vaikka muistoni Commodore 64:n parissa vietetyistä lukemattomista tunneista ovat lämpimiä, on myönnettävä, että videopelit ovat nykyisin näyttävämpiä. 80-luvulla pelejä pelasivatkin lähinnä lapset, toisin kuin nykyisin. Peleissä ei myöskään ollut internetin tuomaa yhteisöllistä ulottuvuutta. Teknologia on kehittynyt, mutta onko muutos niin merkittävä, että työelämän ja vapaa-ajan valtasuhteet olisivat järkkyneet. Onko videopelien pelaaminen todella hauskempaa kuin seksi, Camus’n Sivullisen lukeminen, pussikaljan juominen tai kaikki ne muut tavat käyttää vapaa-aikaa, jotka ovat ennenkin olleet tarjolla?
Keynesin toteutumaton ennuste
Oikeastaan on yllättävää, miten vähän työskentelemistä on vähennetty työn tuottavuuden kasvusta huolimatta. John Maynard Keynes tunnetusti ennusti lähes 90 vuotta sitten, että sadassa vuodessa työviikko lyhenisi 15 tuntiin, kun kohonnut työn tuottavuus mahdollistaisi materiaalisten tarpeiden täyttämisen vähäisemmällä vaivalla. Kuulostaako tyypilliseltä työviikolta? Ei minustakaan. Valtaosa tuottavuuskasvusta on käytetty materiaalisen elintason nostamiseen, ja tehtyjen työtuntien määrä on laskenut melko vähän.
Ehkä nuoret miehet ovat vihdoin päättäneet toteuttaa Keynesin vision. Jos pelaaminen on niin hauskaa, mikseivät he saisi pelata? Taloustieteessä ei yleensä ole tapana kyseenalaistaa ihmisten preferenssejä, mutta talouspolitiikassa kylläkin: hyvinvointiyhteiskunta kalliine rakenteineen nimittäin edellyttää korkeaa työllisyysastetta. Heikkenevä huoltosuhde huohottaa niskaan, eikä varaa ole siihen, että entistä suurempi osa porukasta jäisi kotiin pelailemaan. Nuorena hyvältä vaikuttanut valinta saattaa myös lukita urapolulle, joka ei pidemmän päälle ole yksilön itsensäkään kannalta toivottava. Huippuunsa viritetty intertemporaalinen optimoija ei tällaiseen halpaan lankea, mutta moni muu meistä kylläkin. Lyhytnäköisyyden lisäksi on mahdollista, että pelaamisen suosio liittyy esimerkiksi riippuvuutta luoviin mekanismeihin.
Muna vai kana
Onko siis syytä huolestua? Mahdollisesti, mutta eri syystä. Tutkimuksen tekijöiden seikkaperäisestä ekonometrisestä todistelusta huolimatta rohkenisin väittää, että esitettyä hypoteesia uskottavampaa on olettaa, että syy-yhteys kulkee toiseen suuntaan. Jos nuorille miehille ei ole töitä tarjolla, täytyy syntyvä vapaa-aika käyttää jotenkin, vaikkapa sitten pelaamalla. Tämän tulkinnan mukaan alkuperäinen huoli on aiheeton, mutta ilmiö itsessään huolestuttavampikin, koska se ei kerro henkilön preferenssien mukaisesta päätöksestä kuluttaa lisää vapaa-aikaa.
Suomessa on herätty murehtimaan keskimääräisen koulutustason laskua tai ainakin nousun pysähtymisestä.2 Tilanne on yllättänyt monet, koska kansalliseen identiteettiimme on kuulunut vahva usko koulutukseen. Nykyaikaisessa työelämässä kaikkein heikoimmassa asemassa ovat ne, jotka luottavat pelkkään peruskoulun päättötodistukseen: vuonna 2016 vailla peruskoulun jälkeistä tutkintoa olevien työllisyysaste oli alle 43 prosenttia, kun se korkeakoulututkinnon suorittaneilla oli 86 prosenttia. Matalasti koulutettujen työllisyysasteen lasku on ollut dramaattista, eikä käännettä kannata odottaa, kun työelämässä teknologia- ja viestintätaitojen rooli korostuu entisestään. Siitä huolimatta Suomessa oli vuonna 2016 yli 115 000 pelkän perusasteen varassa olevaa 20–29-vuotiasta, enemmistö heistä miehiä. En jaksa uskoa, että hekään pidemmän päälle haluavat lukkiutua kammareihinsa pelaamaan videopelejä, olivatpa ne miten erinomaisia hyvänsä. Tärkeää olisi pitää huolta siitä, ettei näin myöskään pääse käymään.
Blogin on kirjoittanut Danske Bankin ekonomisti Jukka Appelqvist (@JukkaAppelqvist).
1 M. Aguiar, M. Bils, K.K. Charles ja E. Hurst, “Leisure Luxuries and the Labor Supply of Young Men”, NBER Working Paper No. 23552 (2017)
2 Ks. esim. Talouspolitiikan arviointineuvoston raportti 23.1.2018, https://www.talouspolitiikanarviointineuvosto.fi/wordpress/wp-content/uploads/2018/04/Raportti2017.pdf
Vauraus asuu korvien välissä
Koulutus ja ammatillinen osaaminen kannattavat sekä paremman elämänlaadun että vaurauden tavoittelussa, kirjoittaa Danske Bankin pääekonomisti Pasi Kuoppamäki.
Suurimmalla osalla meistä ja etenkin nuorilla arvokkain omaisuus on korvien välissä. Inhimillinen pääoma, se osaaminen ja luovuus, jota voimme myydä palkkaa vastaan työmarkkinoilla tai käyttää yrittäjänä, ylittää markkina-arvoltaan useimpien säästöt ja sijoitukset.
