Taloudellinen mielenrauha puolestaan on perusta monille tärkeille päätöksillemme, huolillemme ja unelmillemme.

Kyse ei ole vain luvuista ja kovista faktoista, vaan myös siitä millaiseksi taloudellisen tilanteemme tunnemme ja miten se vaikuttaa meihin. Onko minulla mahdollisuus tehdä niitä asioita joita haluan ja elää sellaista elämää kuin toivon? Olenko huolissani tulevaisuudesta vai uskonko että kyllä asiat tulevat sujumaan?

Danske Bankin tekemän selvityksen mukaan suomalaiset ovat oman taloutensa suhteen pessimistisempiä kuin ruotsalaiset, tanskalaiset ja norjalaiset. 

Näyttää siltä että huolestuneisuus on hyvin jakautunutta: osa on likimain koko ajan huolissaan, kun taas toiset eivät ole juuri koskaan. Samoin hyvin jakautunutta on suomalaisten usko omaan kykyynsä vaurastua. Lähes puolet suomalaisista ei usko että heillä on mahdollisuus vaurastua.

Samaan aikaan elämme aina vain pidempään aktiivista elämää, ja varallisuutta tarvitaan erilaisissa elämäntilanteissa. Eikä ”elämäntilanne” ole nyt vain kiertoilmaus eläkevuosille vaan pitkä elämä voi tarkoittaa monia eri asioita: toisten ja kolmansien tutkintojen opiskelua, työttömyyttä, perhevapaita, oman yrityksen perustamista, vuotta purjehtien maailman ympäri perheen kanssa, keskittymistä sairaan läheisen hoitamiseen, vapaaehtoistöitä Tansaniassa tai työviikon lyhentämistä, jotta ehtii nauttia ajasta lastenlasten kanssa…

Mihin tahansa näistä seikkailuista ja tilanteista on mukavampi siirtyä, kun taloudellinen tilanne ei ole päällimmäinen huoli. Uskon, että vaurastumisen aloittaminen on nyt tärkeämpää kuin koskaan ennen, jotta me suomalaiset voisimme elää sellaista elämää kuin haluamme.

Blogin on kirjoittanut Danske Bankin Suomen maajohtaja Leena Vainiomäki.

Taloudellinen mielenrauha -raportti

Taloudellinen mielenrauha ja vauraus tarkoittavat eri ihmisille eri asioita. Olemme kysyneet suomalaisilta jo kahtena vuonna, millaisena heidän oma taloudellinen tilanteensa ja sen tulevaisuus heille näyttäytyy.

Katso tulokset