Siirry sisältöön

Lapsen rahasuhde alkaa muodostua jo aikaisin, ja se stressaa juuri ennen päiväkotiin menoa

Mietin yleensä lapsen rahasuhdetta arkiaamuina noin kello 8. Noin viiden minuutin ajan joudun maanittelemaan lasta päiväkotivalmiuteen, jotta isi ja äiti pääsisivät tekemään töitään, jotta perheellä olisi rahaa. Muistan itse samat maanittelut omasta lapsuudestani.

Kasvaako lapsestamme koskaan homo economicusta, joka osaa hankkia pääomaa työmarkkinoilta, jonne hän on valmistautunut tuottavuutta nostavalla tutkinnolla? Osaako hän allokoida pääomansa siten, että hän pystyy kuluttamaan omien preferenssiensä mukaisesti ja samaan aikaan valmistautua tulevaisuuteen säästämällä ja sijoittamalla osan tuloistaan? Pystyykö hän hankintoja tehdessään arvioimaan tuotteista saamaansa hyötyä ja suhteuttamaan sitä tuotteen markkinahintaan?

Tuohon en tosin pysty minäkään. Eli oikeasti: oppiiko hän, että rahaa on rajallisesti, usein sitä saa vain tekemällä töitä ja rahaa kannattaa käyttää suunnitelmallisesti asioihin, jotka ovat välttämättömiä ja jos yli jää, muuhun.

Lapsen rahasuhteen rakentuminen on yksi huolista, joita vanhempi kohtaa. Itse olen huolessa vielä siinä vaiheessa, jossa ongelmat ovat tulevaisuuden uhkia. Nuorten ja aikuistenkin raha-asiat menevät solmuun siinä vaiheessa, kun lapsi irrottautuu perheensä taloudesta. Ongelmat liitetään usein ilmiöihin, jotka ovat suhteellisen uusia, kuten pikavippeihin, verkkokauppaan ja rahan muuttumiseen käsin kosketeltavista seteleistä ja kolikoista digitaaliseksi. Nämä voivat kiihdyttää ongelmia, mutta taustalla uskoisin usein olevan puutteellinen rahantaju. Rahantaju on itse keksimäni käsite (tosin blogin kirjoittamisen jälkeen googletin: on olemassa jopa Rahan taju –niminen kirja). Rahantaju on minulle vähän kuin ajantaju tai suuntavaisto: jos se puuttuu, käyttää rahaa liikaa ja sellaisiin kohteisiin, jotka eivät ole välttämättömiä.

Nuoren vanhemman huolta lisää se, että rahantaju muodostuu jo ennen kuin lapsi varsinaisesti käyttää rahaa. Psykoterapeutti ja psykologi Maarit Lassander lainaa kirjassaan Rahaviisaus brittitutkimusta, jonka mukaan lapset muodostavat rahankäyttötapansa jo ennen kuin he täyttävät seitsemän. Näitä tottumuksia on myöhemmin vaikea muuttaa. Silti usein alamme opettaa raha-asioita lapselle vasta, kun he ovat kouluiässä. 

Me olemme Danske Bankissa usein tutkineet vanhempien näkemyksiä raha-asioista. Kiinnostavaa on se, että Suomessa viikkorahat ovat muita Pohjoismaita enemmän väline opettaa asioita lapsille. Vuonna 2019 tehdyn tutkimuksen mukaan 60 prosenttia suomalaisvanhemmista sanoo viikkorahan antamisen tavoitteeksi opettaa lasta tekemään töitä rahan eteen, ja 43 prosenttia auttaa lasta taloudellisesti vastuulliseksi. Viikkorahojen maksaminen aloitetaan kuitenkin keskimäärin vasta, kun lapsi on 10-vuotias. En itsekään kyllä aio alkaa 5-vuotiaalle maksamaan viikkorahaa, mutta rahansuhteen rakentamiseen viikkoraha voi olla liian myöhäinen työkalu.

Itse olen yrittänyt ottaa taloustieteen avuksi. Rahahan on abstrakti väline, jonka avulla voimme vaihtaa työpanostamme ja aikaamme haluamiimme asioihin. Tästä voi johtaa, että rahantajua voi opettaa käyttämällä muita asioita esimerkkinä siitä, että resurssit ovat rajalliset. Lapsen elämässä lelujen lisäksi keskeinen resurssi ovat herkut ja aika. Etenkin aika on asia, jonka rajallisuus on ehdoton. Jos leikkii legoilla illan, sitä ei voi viettää kaverien kanssa puistossa. Ajalla saa jotain, mutta menettää jotain muuta.

Miten olemme sitten edenneet opinnoissamme? 

Ehkä liiankin hyvin. Kerran kun olin lähdössä ylitöihin, poika kysyi, miksi menen töihin. Yritin konkretisoida asiaa: isin pitää käydä töissä, jotta saa rahaa, jotta välillä voidaan ostaa uusi palapeli meidän kootaksemme.

Kun olin vaihtanut vapaa-aikaani rahaan, palasin kotiin. Poika kysyi ihmeissään: missä on palapeli.

Blogin kirjoittaja on Danske Bankin lehdistöpäällikkö Josi Tikkanen.

Kiinnostuitko?
Tervetuloa Danske Bankiin.