Siirry sisältöön

Viikkokatsaus: Bidenin paketti kiihdyttää kasvua

Viime viikolla osakkeet nousivat globaalisti noin 3 prosenttia, ja Joe Biden allekirjoitti 1900 miljardin dollarin talouden tukipaketin, mikä kiihdyttää Yhdysvaltain talouskasvua merkittävästi.

Vuoden 2021 kasvunäkymät ovat varsin kirkkaat erityisesti Yhdysvalloissa. Viime viikolla Joe Biden hyväksyi paketin, mihin sisältyy shekkejä kansalaisille, lisätyöttömyystukia ja tukia yrityksille. Paketti toimii eräänlaisena vakuutuksena, mikä estää merkittävät tulonmenetykset ja konkurssit pandemian aikana ja antaa hyvät lähtökohdat talouskasvulle. Lisäksi rahaa ohjataan koronarokotuksiin ja – testeihin. Kaiken kaikkiaan paketti on isompi kuin muutama viikko sitten odotettiin. Yhdysvaltain talouden odotetaan toipuvan merkittävästi. Osakemarkkinoiden sisällä paketin odotetaan tukevan syklisiä sektoreita, kuten rahoitusta, teollisuutta ja perusteollisuutta.

Rokottaminen jatkuu, ja odotamme globaalin kriisin varsinaisen käännekohdan olevan huhtikuussa. Yhdysvallat rokottaa nyt noin 2,2 miljoonaa kansalaista joka päivä ja Biden ennakoi rokottamisen olevan valmis jo toukokuussa. Monet osavaltiot poistavat jo rajoituksia, mikä tukee kasvua, kun kuluttaminen ja investoinnit toipuvat. Euroopan tilanne on jakautuneempi. Maissa, kuten Saksassa ja Ranskassa, tilanne on varsin vakiintunut, mutta joissain maissa, kuten Italia ja Itävalta, uusi aalto on nähtävillä, kun taas esimerkiksi UK:ssa ja Espanjassa tartunnat ovat laskussa. Rokotusprosessi edistyy Euroopassa hitaammin, mutta odotamme tilanteen helpottavan huhtikuussa, kun sää lämpenee.

Nousseet kasvuodotukset ovat nostaneet myös korkoja viime aikoina. Viime viikon kokouksessaan EKP ilmoitti, että he aikoivat kiihdyttää PEPP-ostojaan merkittävästi lähikuukausina. Nousevat korot ovat olleet negatiivinen asia kasvuosakkeilla viime aikoina, mutta korkojen nousun merkittävä hyötyjä on rahoitussektori. Pitkien korkojen nousu ja kasvun kiihtyminen tukevat pankkeja, jotka ovat syklisiä. Paranevat talousnäkymät voivat myös poistaa pankkien voitonjaon rajoitteita. Olemme hiljattain nostaneet rahoitussektorin ylipainoon ja laskeneet terveydenhuoltosektorin alipainoon. Viimeisten viikkojen aikana olemme nostaneet näkemyksemme syklisyyttä sektoripainotusten ja alueellisen allokaation osalta, mutta olemme pitäneet maltillisen 5 prosenttiyksikön ylipainon osakkeissa verrattuna korkosijoituksiin.

Tällä viikolla

Viikon päätapahtuma on Fedin kokous, jonka päätökset ja näkemykset julkistetaan keskiviikkona. Huomiota saavat mm. Fedin jäsenten näkemykset tulevasta korkopolusta, kun markkinoilla on alettu hinnoitella hieman aikaisemman koron noston mahdollisuutta. Odotamme Fedin mediaaniennusteen yhä indikoivan, että korkoja ei nosteta vielä 2023 ja että inflaation mahdollinen hyppäys lähikuukausina on väliaikaista. Emme odota muutoksia QE-osto-ohjelmaan. Myös Englannin, Norjan ja Japanin keskuspankit pitävät kokouksensa. Muuten ohjelmassa on tiistaina julkistettavat Yhdysvaltojen vähittäismyynti, teollisuustuotanto ja torstaina viikoittaiset työttömyystukihakemukset.

Kiinnostaako sijoittaminen?

Kun sijoitat kanssamme, sinulla on vapaus valita juuri itsellesi sopivat palvelut. Rakennetaan yhdessä sinulle yksilöllinen sijoitussuunnitelma. Sijoitetaan yhdessä – sinun tavallasi.

Tutustu palveluihimme

Kiinnostuitko?
Tervetuloa Danske Bankiin.