Fed ja koronavirustilanne

Viime viikon päätapahtuma oli Yhdysvaltojen keskuspankki Fedin korkokokous, jonka päätökset julkaistiin keskiviikkona. Odotuksia hieman kyyhkymäisemmän Fedin kokouksen jälkeen Yhdysvaltain osakemarkkinat sulkeutuivat loivassa nousussa ja muun muassa SP500-indeksi päätti päivän ”all time high” -closeen. Fed on talouskasvu -ja työllisyysnäkemyksissään pessimistisempi kuin esimerkiksi Danske Bank. Fedin odotus 2021 USA:n kasvuksi on 6,5 prosenttia, kun Dansken odotus on 7,5 prosenttia. Fedin jäsenten mediaani ei odota koronnostoa vielä 2023, vaan vasta 2024 eli Fedin näkemys on varsin kyyhkymäinen. Danske Bankin odotus on kuitenkin, että Fedin ensimmäinen koron nosto nähtäisiin jo H1/2023 ja ”tapering”, eli QE-ostojen asteittainen vähentäminen, alkaisi Q1/2022. Yhdysvaltojen 10-vuotinen korko heilahteli kokouksen päätösten jälkeen, mutta on palannut jälleen nousu-uralle ja on nyt lähellä 1,70 prosenttia.

Koronarintamalla viime viikon isoimpia uutisia oli AstraZenecan koronarokotteen ja veritulppien mahdollinen yhteys. Monet maat keskeyttivät rokotteella rokottamisen muutamaksi päiväksi. Torstaina Euroopan lääkevirasto EMA kuitenkin kertoi, että AstraZenecan rokote on tehokas ja turvallinen, ja sen hyödyt ylittävät riskit. Todennäköisesti rokotukset jatkuvat EU:ssakin. EU:lle tämä on kaikkiaan toipumista viivästyttävä asia, koska EU:n strategia nojaa varsin vahvasti AstraZenecan rokotteeseen. Lisäksi monissa EU-maissa uusien tartuntojen määrät ovat nousussa ja isoista maista muun muassa Ranskassa ja Italiassa on jälleen otettu käyttöön laajempia rajoituksia.

Yhdysvalloissa virustilanne edistyy hyvään suuntaan nopean rokottamisprosessin tukemana. Odotamme huhtikuun olevan varsinainen käännepiste globaalissa koronakriisissä, mutta EU:n toipuminen voi viivästyä viruksen brittivariantin ja hitaan rokottamisen vuoksi. EU on jo nyt selvästi rokottamisessa jäljessä Yhdysvaltoja ja Isoa-Britanniaa. Globaalisti tilanne edistyy kuitenkin hyvään suuntaan. Rokotukset jatkuvat ja Yhdysvalloissa osavaltiot poistavat rajoituksia, mikä tukee kulutusta ja investointeja.

Tällä viikolla

Viikon kiinnostavimpia talouslukuja ovat maaliskuun alustavat Yhdysvaltojen ja Euroopan ostopäällikköindeksit, jotka julkaistaan keskiviikkona. Lisäksi Saksan Ifo-indeksi ja Yhdysvaltojen kestokulutushyödyketilaukset, bkt ja kuluttajaluottamusluvut voivat liikuttaa markkinoita. Perjantaina julkaistaan Yhdysvaltojen PCE-inflaatio, jota Fed seuraa tarkasti. Yhdysvalloissa valtavan finanssipoliittisen tukipaketin hyväksymisen jälkeen huomio on hiljalleen siirtymässä Joe Bidenin ja demokraattien verojen korotussuunnitelmiin, joista voi tulla markkinoille isompi teema lähikuukausina. Lähiaikoina Fedin SLR-päätös voi tuoda markkinoilla ylimääräistä heiluntaa.

Fedin ja EKP:n maaliskuun kokouksien jälkeen on selvää, että rahapolitiikka pysyy lähiajat hyvin elvyttävänä ja finanssipoliittinen elvytys jopa kasvaa erityisesti Yhdysvalloissa, kun Bidenin 1900 miljardin paketti hyväksyttiin. Talouskasvun odotetaan kasvavan merkittävästi 2021, kun rajoituksia puretaan rokottamisen tukemana. Osakkeiden arvostustasot ovat nousseet, mutta 2021 globaalin tuloskasvun odotetaan olevan yli 25%. Samaan aikaan korkosijoitusten tuottonäkymät ovat edelleen varsin vaisut.

Pidämme osakkeet maltillisessa ylipainossa ja osakkeiden sisällä painotamme syklisiä sektoreita. Täytyy kuitenkin muistaa, että riskejä on edelleen. Talouskehityksen suhteen on syytä olla optimistinen, mutta rahoitusmarkkinat hinnoittelevat jo kirkasta tulevaisuutta. Viruksen leviämisen suhteen epävarmuutta on yhä, ja lisäksi inflaation kiihtyminen voi tuoda yllätyksiä.

Kiinnostaako sijoittaminen?

Kun sijoitat kanssamme, sinulla on vapaus valita juuri itsellesi sopivat palvelut. Rakennetaan yhdessä sinulle yksilöllinen sijoitussuunnitelma. Sijoitetaan yhdessä – sinun tavallasi.

Tutustu palveluihimme