Reijo Pukosen ura tietotekniikan parissa alkoi vuonna 1955, jolloin hän armeija¬palveluksesta vapauduttuaan toimi Helsingin kaupungin kiinteistövi¬raston asemakaavaosaston keskustasuunnittelujaostossa suunnitteluanalyytikkona.
– Suomeksi sanottuna tämä hieno titteli merkitsi sitä, että yhdessä parin teekkarin kanssa valmistelimme ja toteutimme lii¬kenteen lähtö- ja määräpaikkalaskennan reikäkorttimenetelmää hyväksi¬käyttäen, nyt 85-vuotias Pukonen muistelee.
Säästötilien kirjanpito oli Postisäästöpankissa noudatellut normaaleja kehityskulkuja. Toiminnan aloittamisesta vuodesta 1887 lähtien pankkineidit hoitivat kirjaukset korkeiden pulpettien ääressä suuriin tilikirjoihin, joita kutsuttiin heidän ihailijoidensa nimillä. Vuonna 1909 siirryttiin tilikortteihin, mutta viennit tehtiin edelleen käsin ja laskut päässälaskuina.
– Kammella väännettävät Burroughs-laskukoneet tulivat pankkiin vasta 1920-luvun puolivälissä. Vuonna 1934 siirryttiin sitten konekirjanpitoon. Reikäkorttikoneet, niin sanotut Hollerith-koneet, otettiin käyttöön vuonna 1948. Niiden avulla selvittiin, mutta suuren tilikannan ja kasvavan tapahtumamäärän johdosta voitiin useita työvaiheita käsittävä kirjaus suorittaa vain kerran kuukaudessa, Pukonen kertaa historiaa.
ASLA-stipendiaattina muun muassa elektronista tietojenkäsittelyä University of Michiganissa opiskelleen Pukosen tie vei Postisäästöpankkiin vuonna 1957, kun silloinen säästöliikkeestä vastannut johtaja Kalevi Tilli palkkasi hänet mukaan joukkoon, joka valmisteli tietokonehankintaa.
– Vaihtoehtoina hankittavaksi koneeksi oli lopulta kolme eri mallia. Käsiimme jäi ainoana toteuttamiskelpoisena ratkaisuna IBM-650. Siitä oli jo Euroopassakin runsaasti käyttökokemuksia.
Tukholmassa vakuutusyhtiö Folksamissa suoritettujen testien jälkeen oltiin valmiita tekemään tilaus, ja toimitusajaksi sovittiin syyskuu 1958. Ohjelmien lopullinen testaus suoritettiin IBM:n tehtailla Sindelfingenissä Stuttgartin lähellä.
– Siellä jouduimme yllätykseksemme perehtymään vielä yhteen ammattiin. Kotona käyttämämme aakkoset poikkesivat sikäläisistä siinä määrin, että koko ohjelmapakka oli lävistettävä ja tarkistuslävistettävä uudelleen, mutta olihan meillä koko yö aikaa siihen käytettävissä.
Koneiden käyttöönoton valmisteluihin tarvittiin vielä muutamaan otteeseen apua ulkomailta, kunnes lokakuun 17. päivänä 1958 oltiin niin pitkällä, että silloinen valtiovarainministeri Päiviö Hetemäki saattoi käynnistää Suomen ensimmäisen, asianmukaisesti ENSIksi ristityn tietokoneen.
– ”Sähköaivot” antoivat aihetta moniin lehtiartikkeleihin, radio-ohjelmiin ja uutisfilmeihin. Esittelyohjelmassa kone laski yleisön antamasta luvusta puolessa sekunnissa neliön, neliöjuuren, kuutiojuuren ja logaritmin. Lisäksi sillä oli muistissa 23 Euroopan maan ääriviivat ja keskeisiä tietoja näistä maista.
Postisäästöpankin jälkeen IBM 650-laitteiston otti käyttöön Kansaneläkelaitos, jonka versio laitteesta oli jo huomattavasti kehittyneempi. Nopea kehitys takasi sen, että aika ajoi pian ENSIn ohi. 1960-luvun alussa transistorisukupolvi teki tuloaan, ja pankki siirtyi siihen hankkimalla IBM 1400 -sarjan koneita.
– Kuluneiden neljän vuosikymmenen aikana alan uskomattoman kehityksen myllerryksessä minulle on usein tullut mieleen Michiganin aikaisen opettajani, professori Schmidtin toteamus siitä, että oli antautunut väärälle alalle. Hän valitti, että vanhan miehen piti koko ajan oppia uutta. Jos sen sijaan olisi älynnyt valita alakseen kreikan ja latinan, olisi pärjännyt samoilla luentorungoilla koko uransa ajan, Pukonen naurahtaa.
Muokattu teksti asiasisältöineen on Reijo Pukosen ENSI-tietokoneen 50-vuotisjuhlapuheesta.
