Perheessä säästäminen on asia, joka herättää jatkuvasti paljon keskustelua. Usein törmää lehtijuttuihin, joissa lapsille on säästetty esimerkiksi lapsilisistä ja sitten pohditaan, saako näin tehdä. Toisaalla taas saatetaan hehkuttaa, että on hienoa, kuinka lapsen tulevaisuudesta huolehditaan tällä tavoin.

Keskustelut mediassa ja sosiaalisen median ryhmissä pyörivät usein lapsille säästämisen ympärillä; mitä nuoremmalle lapselle avaat osakesäästötilin tai rahastosijoituksen, niin sitä parempi ihminen olet. Koska tapanani on olla eri mieltä (tai ainakin haastaa ajattelua), niin valitsin lähestyä asiaa hieman toisesta näkökulmasta.

Perheessä tai parisuhteessa on kyse kokonaisuudesta, eikä pelkästään yksittäisistä ihmisistä, jotka sattuvat asumaan saman katon alla. Mieti, ketä perheeseesi kuuluu? Kenestä tunnet vastuuta tai kenen hyvinvointi on vastuullasi? Lapsiperheissä, erityisesti lasten ollessa pieniä, saattaa suurempi hyöty talouden kokonaiskuvan kannalta ollakin sillä, että varallisuutta kerrytetään ensin vanhemmille, eikä lapsille suoraan. Sitten kun niin sanottu pohjatyö vanhempien talouden osalta on kunnossa, voidaan alkaa muodostaa lapsille omaa suunnitelmaa. Lentokoneessakin neuvotaan laittamaan happinaamari ensin omille kasvoille!

Avasin Facebookin Sijoituskerho-ryhmässä keskustelun otsikolla ”PUOLISOLLE SÄÄSTÄMINEN”, ja tiedustelin ihmisten omakohtaisia kokemuksia sekä ratkaisuja siihen, miten tosielämässä on toimittu. Olin yllättynyt siitä, kuinka ajatus puolisolle säästämisestä tuntui monesta uudelta tai jotenkin mullistavalta ajatukselta. Osan mielestä koko teema oli täyttä kuraa ja kliseistä jargonia, jota saattoikin odottaa pankin varallisuusasiantuntijalta. Toiset taas olivat sitä mieltä, että kyseessä oli erinomainen ketju täynnä hyviä ehdotuksia ja asiallista keskustelua.

Sijoituskerho-ryhmän keskustelussa moni kommentoi pyrkivänsä mahdollistamaan puolisolle säästämisen – maksettiin esimerkiksi isompi osa kuukausittaisista menoista, asuntolainan lyhennyksistä jne. tai sitten siirrettiin jokin prosentuaalinen osuus yhteiselle tilille, jonka jälkeen molemmille jää sitä kuuluisaa ”omaa rahaa”, jonka saa käyttää kuten parhaaksi näkee. Tämä ei kuitenkaan suoranaisesti ole säästämistä tulevaa varten, vaikka varmasti monelle toimiva tapa huolehtia perheen juoksevista kuluista tasapuolisesti onkin.

Tosiasia on, että usein varallisuus karttuu hyvinkin epätasaisesti: joko omaisuus on vain toisen puolison omistuksessa, tai sitten perhevapaat kasautuvat vain toiselle, mikä taas heijastuu koko loppuelämään esim. palkkakehityksen ja eläkekertymän kautta. Naisten kohdalla lisäksi huomionarvoista on, että he elävät keskimäärin pidempään, mutta tekevät sen usein pienemmän eläkkeen turvin. Toinen vakava tosiasia parisuhteissa on riski taloudellisen vallan väärinkäyttämisestä.

Miten perheessä sitten voitaisiin toimia, jotta päästäisiin mahdollisimman hyvään lopputulokseen? Tässäkin asiassa moni sudenkuoppa olisi vältettävissä, jos (raha)asioista keskusteltaisiin avoimesti. Tilannetta voi tarkastella monelta eri kantilta, koska jokaisen lähtökohdat ja perhetilanteet ovat erilaisia, eikä tähän ole yhtä ja oikeaa tapaa toimia. Siksi mielipiteitä ja ajatuksia kannattaa vaihtaa kotona, mutta myös muiden kanssa, jotta oma näkemys avartuu ja juuri se omalle perheelle paras tapa löytyy.

Ymmärrän, että aina kaikkia ei kiinnosta sijoittaminen tai säästäminen, ja toisaalta jokainen saa tehdä omilla varoillaan mitä haluaa. Säästämisen ja sijoittamisen kohdalla pienilläkin teoilla on kuitenkin iso merkitys, kun aikaa kuluu. Usein saattaakin käydä niin, että kun antaa mahdollisuuden uudelle asialle, se tempaisee mukanaan. Näin on voinut käydä myös sinulle arvon lukija, ja niin saattaa käydä myös puolisollesi.

Puolisolle säästäminen nousi mieleeni osittain siksi, että olen useassa otteessa muun muassa Taloudellinen mielenrauha -podcastissa (vahva kuuntelusuositus) sekä aikaisemmissa blogikirjoituksissa kertonut säästäväni puolisolleni.

Miksi sitten säästän puolisolleni? Olen itse tehnyt ensimmäiset osakesijoitukset 18-vuotiaana ja työni puolesta elän ja hengitän jatkuvasti taloudellisia asioita. Puolisoni taas on paljon luovempi ihminen ja käyttää aikansa muihin asioihin (ehkä jopa usein järkevämmin kuin minä). Lisäksi nyt, kun puolisoni on ollut jo pidempään kotona lasten kanssa koen, että tällä tavoin voimme tasata jo aiemmin tekstissä esiin noussutta varallisuuden jakautumista muun muassa palkkakehityksen ja eläkekertymän osalta.

Olemme ratkaisseet asian niin, että esim. kiinteä varallisuus on yhteisesti omistettua, sijoitusvarallisuutta ja säästöjä käytetään yhdessä, olipa käyttökohde arkinen tai jokin erikoisempi ja kalliimpi hankinta. Vaikka on ihailtavaa, kuinka innokkaasti suomalaiset vanhemmat säästävät lapsilleen, koen että suurin arvo tulee siitä, että perhe voi kokonaisuutena taloudellisesti hyvin.

Meidän tapauksessamme paras vaihtoehto on ollut se, että rakennetaan ensin vanhemmille tasavahva, vankka pohja ja sitten aikanaan mietitään vaikkapa sijoitusten ja säästöjen siirtämistä lahjana lapsille. Emmehän edes tiedä, millaisia rahankäyttäjiä onnistumme kasvattamaan.

Tätä turvaa voi luoda erityisesti säästämällä ja sijoittamalla säännöllisesti kuukausittain, mutta myös juridisilla sopimuksilla, joiden arvoa ei voi rahassa mitata. Parasta on suunnitella yhdessä, asettaa tavoitteet joissa vanhemmat/huoltajat ovat tasavertaisessa asemassa varallisuuden suhteen ja kun ne tavoitteet sitten saavutetaan, niin myös yhdessä nautitaan siitä! Tähän pätee kliseinen sanonta: ”Jaettu ilo, paras ilo”.