Vuoden alussa käyttöön tullut osakesäästötili on tili, jonka sisällä voi ostaa ja myydä koti- ja ulkomaisia pörssilistattuja osakkeita ilman välittömiä veroseuraamuksia. Tilin voi avata yksittäinen sijoittaja ja tilin voi avata myös alaikäiselle.
Danske Bankin asiantuntijat, analyytikko Maria Wikström sekä senioristrategi Kaisa Kivipelto, kertovat mistä aloittaa, kun on aika miettiä osakkeiden poimintaa osakesäästötilille.
– Jos on vasta aloittanut osakesijoittamisen, on ehkä vaikea lähteä kartoittamaan, millä perusteella lähtee tekemään sijoituspäätöksiä. Siksi kannattaa rakentaa pelisäännöt: minkälaisista yrityksistä tavoittelee tuottoa ja onko esimerkiksi joku tappiotaso, jonka jälkeen on pakko myydä. Panikointi tai naapurin suosituksiin mukaan lähteminen ovat huonoja tapoja, Kivipelto sanoo.
– On hyvä olla tavoitteita ja pohtia, milloin on aika toimia. Osakkeita kannattaa ostaa yli ajan, niin välttää ostamassa indeksihuipussa. Joskus pitää myös hyväksyä tappio, myydä osakkeet ja keskittyä “toisen hevoseen”. Omiin osakeomistuksiin ei kannata rakastua, vaan katsoa asiaa aina objektiivisesti sen hetkisessä markkinatilanteessa Wikström lisää.
Asiantuntijoiden mukaan kannattaakin käyttää aikaa taustoittamiseen ja tutustua yrityksiin sekä niiden toimialaan.
– Mitkä ovat toimialan erityispiirteet? Mikä on yrityksen kilpailuetu toimia kyseisellä toimialla? Mikä on kasvun mahdollisuus, mikä on kannattavuus ja onko yrityksellä mahdollisuus parantaa kannattavuutta?
Kun mielessä sitten on jokin yritys, niin usein sen verkkosivuilta löytyy sijoittajaviestintä-nimellä hyvin tietoa.
– Myös uutisia kannattaa seurata laajemmin. Googlettamalla ja lehdistä löytyy paljon tietoa, varsinkin isot luotettavat talouslehdet antavat hyvää tietoa. Näin voi ymmärtää yrityksen toimintaympäristöä ja näkymiä vähän laajemmin, Wikström muistuttaa.
Hajauttamalla riskien hallintaa
Hajauttaminen on keskeinen asia, jota sijoittamisessa pitää miettiä. Kun sijoitussalkku on hajautettu hyvin, sen tuottoa, riskiä ja käyttäytymistä on pitkällä aikavälillä helpompi ennakoida.
– Sijoitusten monipuolinen hajautus maantieteellisesti, toimialakohtaisesti ja ajallisesti voi myös auttaa välttämään tappioita. Hajauttamalla ei voida välttää yksittäisten kohteiden tappioita, mutta sillä voidaan pienentää niiden vaikutusta sijoitussalkkuun, Wikström toteaa.
– Mitä useampi yhtiö sinulla on, sitä epätodennäköisempää on, että ne kaikki menevät konkurssiin yhtä aikaa, Kivipelto summaa.
Kivipellon mukaan osakesäästötilin ollessa ainoa sijoituskohde olisi hyvä, että eri osakkeita on noin 10–15 kappaletta.
– Liikkeelle voi lähteä yhdellä osakkeella, mutta ajan mittaan kerryttäen olisi hyvä olla useampia osakkeita eri toimialoilta. Hajautus sisältää myös sen, että siellä on erilaisia yrityksiä erilaisella maantieteellisellä alueella. Vaikka yritykset olisivat kaikki suomalaisia, olisi hyvä, että osa niistä toimii Suomessa ja osa on kansainvälisiä.
Jos mielessä on nyt avata osakesäästötili, niin kannattaa rohkeasti ryhtyä tuumasta toimeen. Maria Wikström kuitenkin muistuttaa, että osakesäästötilin omistajan tulee olla aktiivinen, jotta siitä saa hyödyt irti verrattuna osakkeiden pitämiseen arvo-osuustilillä.
– Jos on osta ja pidä -taktiikka, siihen arvo-osuustili on parempi. Jos osakesäästötilillä haluaa osinkohyödyn korkoa korolle -ilmiöstä, niin silloin osingot pitää sijoittaa uudelleen, jotta saat hyödyt. Eli jonkin verran pitää olla aktiivinen, hän toteaa.