Jaa

Ekonomistin pikakommentti: Työttömyys kääntyi nousuun

Nyt kannattaa viimeistään herätä siihen, ettei työttömyys ole enää Suomessa alenemassa, kirjoittaa Danske Bankin ekonomisti Jukka Appelqvist.

Suomessa oli Tilastokeskuksen mukaan joulukuussa työttömänä 164 000 henkeä eli 18 000 enemmän kuin edellisenä vuotena vastaavaan aikaan. Työttömyys kääntyi kasvuun ensimmäisen kerran kahteen vuoteen. Työttömyysasteen trendi reagoi käänteisiin hitaasti ja se pysyi 6,7 prosentissa aiempien kuukausien tapaan. Alimmillaan työttömyysteen trendi kävi hetkellisesti 6,6 prosentissa viime vuoden alussa. Se näyttäisikin jäävän parhaaksi nykyisen suhdannesyklin aikana saavutetuksi lukemaksi.

Työttömyyden nousua tasapainotti odotuksia parempi työllisyyskehitys. Työllisenä oli joulukuussa 17 000 henkeä enemmän kuin vuosi sitten. Kokonaisuudessaan työvoiman koko kasvoi siis sekä työllisten että työttömien kautta, eli joulukuussa aiempaa suurempi joukko osallistui työmarkkinoille, mikä on positiivista. Työllisyysasteen trendi tärähti kertaheitolla jopa 73 prosenttiin eli uuteen ennätykseen. Joulukuun julkistuksen yhteydessä myös arvioita aikaisempien kuukausien työllisyystrendistä korjattiin ylöspäin.

Danske Bankin ekonomistin Jukka Appelqvistin mukaan joulukuun työllisyystilastojen viesti on ristiriitainen. Edellisen kerran työttömyys heikkeni vuoden 2017 joulukuussa, eli kahden vuoden paranemisjakso on virallisesti katkennut. Nyt kannattaakin viimeistään herätä siihen, ettei työttömyys ole enää Suomessa alenemassa. Toistaiseksi työttömyys on pysynyt näennäisesti laskussa, vaikka tosiasiassa on lähinnä poljettu paikallaan. Nyt vaakasuuntaista työttömyyskehitystä on jatkettu jo kokonainen kalenterivuosi, eikä sitä vanhemmilla meriiteillä voi enää ratsastaa. Siksi työttömyyden vuosimuutos kääntyi negatiiviseksi.

Toisaalta työllisyyden kasvu yllätti positiivisesti. Viime kädessä julkisen talouden kestävyyden kannalta työllisten määrä on ratkaisevampi kuin työttömien, ja työllisyysasteen trendin uusi ennätyslukema on huikea uutinen. Positiivista on se, että lisää työvoimaa on edelleen löytynyt, ja osallistumisaste on noussut entisestään. Optimistisen tulkinnan mukaan työmarkkinoille tuleva uusi työvoima olisi vain hetkellisesti työttömänä ennen työpaikan löytymistä myöhemmin.

Uusia avoimia työpaikkoja nimittäin ilmoitettiin TE-toimistoihin joulukuussa edelleen huikea määrä eli 55 400 kappaletta. Lukemassa oli kasvua 9500 paikan verran jopa verrattuna viime vuoden valmiiksi korkeaan tasoon. Joulukuun myönteisestä työllisyyskehityksestä huolimatta kertoo avointen työpaikkojen pysyminen kuukaudesta toiseen ennätystasolla siitä, ettei paikkoihin ole enää helppo löytää tekijöitä maan rajojen sisäpuolelta, ainakaan ilman painavia uusia politiikkatoimia.

Lähteet
Tilastokeskus

Kiinnostuitko?
Tervetuloa Danske Bankiin.