Joululahjojen vaihdanta ei noudata markkinatalouden periaatteita. Kun hyödyke siirtyy omistajalta toiselle markkinoilla, kulkee yhtä suuri korvaus toiseen suuntaan. Sama ei päde lahjoihin. Lahjatalouden vastakohta on maitokauppa, jossa ei tarvita henkilökohtaista suhdetta kauppiaan ja asiakkaan välille – seikka, jonka jo Adam Smith tunnisti markkinatalouden perustaksi. Lahjatavarojen tarkoitus on ilmentää tunnesidettä ja ne menettävät siksi arvoaan, ellei vaihdantaa tehdä intiimissä viitekehyksessä. Henkilökohtaiseen siteeseen kuuluu pitkäkestoisuus, johon sitoutuu ottamalla lahjan vastaan. Vastaavaa suhdetta ei synny maitotölkin ostamisesta.
Kulutusjuhlan aave
Muitakin eroja on. Toisin kuin tavanomaisessa markkinavaihdannassa, ei joululahjan ostajan maalitaulu ole oma mieltymys, vaan saajan mieltymys. Joskus ostopäätös jopa tehdään objektiiviseksi arvioidun tarpeen perusteella, eikä markkinatoiminnalle tyypillisten subjektiivisten mieltymysten. Esimerkiksi käyvät vanhempien lapsilleen antamat ”kasvattavat” lahjat, jotka eivät yleensä ole erityisen toivottuja. Ja vaikka joululahjat ovat periaatteessa yksityisiä hyödykkeitä, kuten pääosin tavanomaiset markkinahyödykkeetkin, rajoittaa tapakulttuuri niiden jälleenmyyntiä.
Markkinamekanismin tilalle on historian saatossa kehitetty erilaisia vaihdantamenetelmiä, kuten jonottaminen, arpajaiset, pääsykokeet ja nyrkkitappelu. Jouluna käytössä ovat erityislaatuiset rituaalit, jotka lienevät useimmille tuttuja. Tyypillisesti vaihdanta toteutetaan olohuoneeseen kannetun räikeästi koristellun puun ympärillä. Teoriassa lahjat annetaan pyyteettömästi. Käytännössä usein saadaan silti jonkinlainen vastalahja, jonka arvo vastaanottajalle tosin vaihtelee jokseenkin arvaamattomalla tavalla. Erityisesti sukulaispiirissä vanhemmat ja isovanhemmat antavat kalliita lahjoja odottamatta vastavuoroisuutta. Vastalahja saattaakin olla esimerkiksi lupaavan nuoren taiteilijan talvista maisemaa esittävä suttuinen tussipiirros. Aattoillan vaihdanta nojautuukin pitkälti periaatteeseen ”jokaiselta kykyjensä mukaan, jokaiselle tarpeittensa mukaan”.
Partasuiden kohtaaminen
Lukija on epäilemättä pannut merkille, että joulupukin punanuttuisesta hahmosta tulee mieleen toinen kuuluisa partasuu, jonka talousteoria nojasi samaiseen periaatteeseen. Tarkoitan tietenkin Karl Marxia. Ei siis yllätä, että lahjojen vaihdantaan liittyy haasteita, jotka pohjimmiltaan kumpuavat siitä, että hyviä ei-markkinallisia vaihdantamekanismeja ei ole tungokseksi asti.
Markkinat ovat tehokas tapa tuottaa ja välittää hyödykkeitä hintainformaation ja ahneuden voidellessa rattaita. Siksi joululahjojen kohdalla markkinamekanismista luopumisesta täytyy maksaa kallis hinta. Lahjoja ei osteta omien vaan vastaanottajan tarpeitten perusteella, mutta markkinamekanismin puuttuessa joudutaan arvaamaan, mitä ne mahdollisesti ovat. Usein lopputulos lähinnä nolottaa molempia osapuolia, kuten moni omakohtaisesti tietää. Myös kapitalistiselle toiminnalle tyypillisten oman edun tavoitteluun liittyvien kannustimien puuttuminen on tuottanut monena aattoiltana melkoisia huteja.
Jouluperinne siis luopuu suurieleisesti markkinamekanismista, muttei kykene tarjoamaan erityisen hyviä vaihtoehtoja tilalla. Kuulostaako tutulta?
P.S. Usein markkinataloutta pidetään epätasa-arvoistavana – ja aiheestakin. Samalla markkinoiden epähenkilökohtaisuus tekee niistä äärimmäisen tasa-arvoisen vaihdantamekanismin: kuka tahansa saa ostaa hyödykkeen, jos pystyy siitä maksamaan. Sama ei päde joulunviettoon, johon esimerkiksi monilla yksinäisillä ihmisillä ei ole lainkaan mahdollisuutta osallistua. Muistakaa lähimmäisiänne.
