Viime perjantaina julkistettiin, että USA ja Kiina ovat päässeet ensimmäisen vaiheen kauppasopimukseen. Sopimuksen mukaan USA ei korottanut tulleja 15.12. ja leikkasi aikaisemmin asetettuja Kiinan vastaisia tullejaan. Kiina vastaavasti muun muassa sitoutuu lisäämään maataloustuotteiden ostoja ja parantamaan patenttisuojaa. Sopimusta ei ole kuitenkaan vielä allekirjoitettu, ja sopimuksen yksityiskohdat ovat hieman epäselviä, joten USA:n osakkeet päätyivätkin perjantaina lopulta edellispäivän tasoille. Perjantaina myös Trumpin virkarikossyyteasia eteni. Edustajainhuone äänestää syytteistä tällä viikolla. Emme kuitenkaan usko, että republikaanienemmistöinen senaatti lopulta tuomitsisi Trumpia, joten emme pidä syytteitä isona riskinä markkinoille.

Viime viikon brittivaaleissa konservatiivit voittivat odotusten mukaisesti enemmistön, ja nyt tie on auki Johnsonin brexit-sopimuksen hyväksymiselle parlamentissa. Bank of American mukaan brittiosakkeisiin on virrannut rahaa ennätysvauhtia viimeisen kahdeksan viikon jaksolla, ja punta on vahvistunut. Hyvä kuitenkin muistaa, että siirtymäajan vaikeat neuvottelut vielä odottavat, kun UK ja EU alkavat toden teolla neuvotella tulevaisuuden suhteestaan.

Selvää on, että poliittiset riskit ovat pienentyneet, mikä tukee riskisiä omaisuusluokkia. Pidämme kuitenkin edelleen vain pienen ylipainon osakkeissa, koska hyvät uutiset eivät ole vielä muuntautuneet paremmaksi yritysten tuloskasvuksi. Kauppasopimus tukee syklisiä sektoreita ja korkoherkillä toimialoilla voidaan nähdä liikkeitä, jos alentuneet riskit johtavat hieman korkeampiin korkoihin. Rahoitussektori, jolle meillä on neutraali suositus, voisi hyötyä. Syklisistä suosimme kulutushyödyke- ja energiasektoreita, jotka myös voivat hyötyä alentuneista globaaleista riskeistä ja paranevista markkinatunnelmista. Osakemarkkinoista pidämme ylipainossa Yhdysvallat, joka ei ole niin syklinen kuin Eurooppa tai kehittyvät markkinat, mutta joka voi kuitenkin antaa suojaa, jos talouskasvu tai tulokset pettävät. 

Ostopäällikköindeksejä ja kuluttajaluottamuslukuja

Tällä viikolla markkinoilla sulatellaan kauppasopimusuutisia ja brittipolitiikan tapahtumia. Maanantaina talouslukujen rintamalta julkaistaan Markitin ostopäällikköindeksejä sekä Euroopasta että USA:sta. Mielenkiinto kohdistuu siihen, jatkuuko talousnäkymien parantuminen. USA:n teollisuuden ISM-ostopäällikköindeksi ja Markitin vastaava ovat antaneet viime kuukausina osittain ristiriitaisia signaaleja taloudesta. Markitin antama kuva on ollut myönteisempi. Markitin kyselyssä on mukana isompi joukko yrityksiä kuin ISM:n kyselyssä, ja ISM keskittyy enemmän isoihin yrityksiin, joten Markitin kuva voi olla lähempänä oikeaa. Lisäksi Saksan IFO-indeksi keskiviikkona ja USA:n alueellinen Philly Fed torstaina antavat eteenpäin luotaavaa kuvaa taloudesta. Lisäksi saamme kuluttajaluottamuslukuja Euroopasta ja Yhdysvalloista sekä inflaatiolukuja Euroopasta ja Japanista.