Globaalit osakkeet ovat olleet nousussa syyskuusta lähtien, koska odotukset ensimmäisen vaiheen kauppasopimuksesta Yhdysvaltojen ja Kiinan välillä ovat lisääntyneet. Kuitenkin 15. joulukuuta, eli päivämäärä jolloin seuraavien Yhdysvaltojen asettamien tullimaksujen on määrä tulla voimaan, lähestyy ja markkinat seuraavat tarkkaan uutisia ja merkkejä neuvotteluiden edistymisestä. Viime viikolla Yhdysvallat julkaisi muihin maihin kohdistuvia tullimaksuja, ja Trump kommentoi, että on valmis odottamaan pidempään solmiakseen ensimmäisen vaiheen sopimuksen Kiinan kanssa. Tämä painoi markkinoiden tunnelmia ja lisäsi osakkeiden heiluntaa. Kuitenkin myöhemmin uutisista voitiin lukea, että Yhdysvallat ja Kiina ovat yhä lähellä sopimuksen solmimista, ja tämä rauhoitti sijoittajien mielialoja. Päivämäärä uusille tuontitulleille on tällä viikolla, ja siksi markkinat ovat herkkiä aiheeseen liittyville uutisille. Samaan aikaan, kunnes saamme selvyyden siihen tekevätkö Yhdysvallat ja Kiina sopimuksen ja lykätäänkö seuraavia tuontitulleja vai paheneeko tilanne, markkinat saattavat jatkaa sivuttaisessa liikkeessä sijoittajien ollessa epävarmoja lopputulemasta. Osakeallokaatiossamme suosimme yhä amerikkalaisia osakkeita, jotka tarjoavat parhaan riski-tuottosuhteen näihin epävarmoihin hetkiin.

Yhdysvaltojen talouslukujulkistukset ovat muuttumassa mielenkiintoiseen suuntaan. ISM-ostopäällikköindeksit viime viikolla viittasivat odotuksia heikompaan kehitykseen, ehdottaen että Yhdysvaltojen talouden tunnelmat eivät ole nopeasti paranemassa. Kuitenkin Markitin ostopäällikköindeksit ovat pysyneet paremmilla tasoilla, ehdottaen, että lasi on kuitenkin puoliksi täynnä. Sen lisäksi, työllisyysraportti toi mukanaan positiivisia yllätyksiä, koska työpaikkojen kasvuvauhti oli odotuksia parempaa marraskuussa. Tämä vahvistaa näkemystämme, että yhdysvaltalainen kuluttaja saa yhä tukea vahvasta työmarkkinasta ja nousevista palkoista. Kaiken kaikkiaan, talousluvut tukevat yhä yhdysvaltalaisten osakkeiden ylipainottamista, ja jos markkinoiden odotuksia mittaavat luvut jatkavat heikompina, voivat sijoittajat ryhtyä odottamaan toimia Fediltä, mikä tukisi yhdysvaltalaisia osakkeita.

Politiikkaa, keskuspankkeja ja tärkeitä talouslukuja tulossa

Politiikka on keskiössä tällä viikolla. Tärkeimpänä vuorossa on Kiinan uusien tullimaksujen takaraja, ja siksi markkinat tarkkailevat kaikkia kauppasotaan liittyviä uutisia. Jos Yhdysvallat ja Kiina julkistavat sopimuksen tällä viikolla, markkinat reagoivat positiivisesti. Jonkin verran kuitenkin jo hinnoitellaan sopimusta ja pidemmällä aikavälillä tarvitaan muitakin ajureita, jotta markkina jatkaisi nousua. Isossa-Britanniassa pidetään parlamenttivaalit 12. joulukuuta. Odotamme, että nykyinen pääministeri Boris Johnson saa kerättyä tarpeeksi paikkoja saadakseen brexit-sopimuksensa läpi. Kuitenkin, vaalien ollessa kyseessä mikään ei ole varmaa ja siksi vaalitulos voi myös yllättää sijoittajat.

Fed, EKP ja Japanin keskuspankki kokoontuvat tällä viikolla. Emme odota muutoksia rahapolitiikkaan keskuspankeilta. Kuitenkin Fedin päivitetyt odotukset korkotasosta ovat kiinnostavaa tietoa, koska sijoittajat etsivät merkkejä siitä onko Fed todellakin tauolla rahapoliittisten toimien osalta, vai valmistautuvatko he lisäelvytykseen. EKP voi julkaista tiedon siitä, että he pohtivat uudelleen strategiaansa ja tämä voisi tuoda muutoksia siihen, miten keskuspankki suhtautuu inflaatiotavoitteeseen tai muihin tärkeisiin rahapolitiikan mittareihin. Siksi sijoittajien on hyvä seurata tarkkaan, mitä keskuspankit sanovat ja tekevät.

Talouslukujen osalta saamme BKT-luvut ja yritysten luottamusta mittaavan Tankan-indeksin Japanista. Uusi, odotuksia suurempi finanssipoliittinen elvytyspaketti julkistettiin viime viikolla, ja sijoittajat saattavat olla nyt kiinnostuneempia Japanin kehityksestä. Euroopassa ZEW-indeksi ja teollisuustuotantoluvut ovat julkaisuvuorossa, ja ne voivat antaa osviittaa siitä, näyttääkö euroalueen talouskehitys tasaantumisen merkkejä. Yhdysvalloista julkaistaan palkkakustannusluku, kuluttajahintakehitys ja yksityiskulutuslukema, jotka kaikki kertovat siitä miten amerikkalainen kuluttaja voi. Sen lisäksi Kiinasta julkaistaan investointilukuja, jotka auttavat sijoittajia kartoittamaan elvytyksen määrää Kiinassa. Tiedossa on siis paljon seurattavaa sijoittajille.

Kiinnostaako sijoittaminen?

Kun sijoitat kanssamme, sinulla on vapaus valita juuri itsellesi sopivat palvelut. Rakennetaan yhdessä sinulle yksilöllinen sijoitussuunnitelma. Sijoitetaan yhdessä – sinun tavallasi.

Tutustu palveluihimme