Tilastokeskuksen tänään julkistaman tiedon mukaan inflaatio vauhdittui maaliskuussa 1,3 prosenttiin. Helmikuuhun verrattuna kuluttajahinnat nousivat 0,2 prosenttia.

Isoin yksittäinen tekijä inflaatiokehityksen taustalla on bensan hinnan kallistuminen. Viime vuonna vastaavaan aikaan koronapandemia ajoi maailmantalouden taantumaan ja painoi öljyn maailmanmarkkinahinnan laskuun, mikä näkyi myös kotimaisissa kuluttajahinnoissa. Vastaavasti nyt nähdään eri puolilla maailmaa hintakehityksessä kiihtymistä, koska vertailuvuoden taso on matala. Öljyn hintaa on nostanut erityisesti teollisten toimialojen elpyminen talven aikana.

Danske Bankin ekonomistin Jukka Appelqvistin mukaan kuluttajahintojen nousupaineet ovat Suomessa edelleen varsin maltillisia.

– Koronaikana kotitalouksille on kertynyt runsaasti säästöjä, mutta todennäköisesti säästöjen purkautuminen tapahtuu asteittain, ja kysynnän kasvu jakautuu pidemmälle jaksolle. Lisäksi työllisyys on heikentynyt, eikä Suomen taloudessa elpymisestä huolimatta ole näköpiirissä erityisen huikeaa noususuhdannetta, joka loisi edellytykset hintojen nousun pysyvälle kiihtymiselle, Appelqvist sanoo. 

Inflaation tärkeimpänä ajurina toimii myös lähikuukausina bensan ja muiden polttonesteiden hintakehitys. Viime vuonna bensaa sai hyvin huokealla hinnalla, ja sen hintamuutoksilla on iso paino keskimääräisessä kulutuksessa. Ei siis tarvitse olla suuri ennustaja arvatakseen, että kuluttajahintojen nousutahti kiihtyy entisestään kevään edetessä.

– Viime vuoden huhtikuussa inflaatio painui Suomessa jopa negatiiviseksi, kun koettiin koronan ensimmäisen aallon tuoman epävarmuuden synkintä vaihetta. Kuukauden päästä jännitetäänkin sitä, nouseeko inflaatio yli kahteen prosenttiin ensimmäistä kertaa vuoden 2012 jälkeen. Kysynnän ja öljyn hinnan elpymisen lisäksi kuluttajahintoihin tulee jatkossa nousupainetta tuottajahintojen ja logistiikkakustannusten noususta. Hallitsemattoman inflaation kiihtymisen riski on kuitenkin Suomessa hyvin pieni.

Tuttuun tapaan inflaatiota nosti maaliskuussa tuntuvasti myös savukkeiden hintojen nousu, jota pitävät yllä säännölliset veronkorotukset. Myös alkoholiveroa korotettiin vuoden 2021 alussa, eli tupakoivaa ja juopottelevaa yksityisautoilijaa koetellaan juuri nyt. Maaliskuussa kuluttajahintojen nousu ohjasikin terveellisten ja ekologisten elämäntapojen suuntaan.

– Eniten kuluttajahintojen nousua jarrutti maaliskuussa asuntolainakorkojen lasku. Asuntolainojen keskikorot olivat lähes 8 prosenttia viime vuoden tasoa alempana. Myös vuokrien nousutahti pysyi varsin maltillisena. Vuokrat nousivat vain 0,9 prosenttia, eli keskimääräistä hintakehitystä vähemmän. Viime vuosien voimakas asuntotuotanto ja koronan takia tyhjilleen jääneet Airbnb-asunnot ovat tuoneet paljon lisätarjontaa vuokramarkkinoille kasvukeskuksissa, mikä pitää tällä hetkellä vuokrien nousun kurissa, Appelqvist summaa.

Talouskatsaukset

Tutustu ajankohtaisiin talousuutisiin Suomesta ja maailmalta.

Lue talouskatsaukset