Siirry sisältöön
Jaa

Viikkokatsaus: Valokeilassa tuloskausi, EKP ja huhtikuun ostopäällikköindeksit

Viime viikolla osakkeiden nousu jatkui, ja Yhdysvaltojen valtionlainojen korot laskivat. Fedin puhujat puheenjohtaja Jerome Powellin johdolla toistivat, että rahapolitiikan kiristämiseen on vielä pitkä matka. Tällä viikolla tuloskausi pyörähtää käyntiin täysillä myös Euroopassa.

Markkinatunnelmia tukivat viime viikolla vahvat Yhdysvaltojen talousluvut ja yli odotusten alkanut tuloskausi. Yhdysvaltojen vähittäismyynti, työllisyysluvut ja alueelliset kyselytutkimukset ylittivät odotukset. Yhdysvaltojen talouden kehitys näyttää hyvin vahvalta, kun rajoituksia poistetaan, elvytysshekit ovat kuluttajien käytössä ja rokotukset etenevät. Odotamme vahvan tahdin jatkuvan lähikuukausina ja Joe Bidenin uusi infrastruktuurin keskittyvä tukipaketti voi vielä lisätä kierroksia. Viime viikolla nämä positiiviset uutiset eivät kuitenkaan nostaneet korkoja, vaan ne laskivat, kun Fedin edustajat Jerome Powellin johdolla toistivat, että on liian aikaista muuttaa rahapoliittista viestintää. Fed haluaa nähdä kehitystä itse havaituissa luvuissa eikä vain ennusteissa, ja lisäksi Fedin edustajat toistivat, että "tapering", eli QE-ostojen vähentäminen alkaa ennen koronnostoja. Rahapolitiikka pysyy siis erittäin kevyenä lähikuukaudet. Danske Bankin odotus on, että Fedin ensimmäinen koron nosto nähtäisiin H1/2023 ja ”tapering", eli QE-ostojen asteittainen vähentäminen voisi alkaa jo Q1/2022. Joka tapauksessa inflaatio on yksi markkinoiden kuumimmista aiheista vuonna 2021. Viime viikolla julkaistu Yhdysvaltojen maaliskuun kuluttajainflaatio (CPI) nousi vuositasolla 2,6 prosenttiin ja pohjainflaatio kiihtyi 1,6 prosenttiin. Nämä luvut olivat hieman odotuksia korkeammat, mutta tarpeeksi lähellä odotettua, ja markkinaliikkeet jäivät varsin vähäisiksi. Fed on selkeästi indikoinut, että lyhyen aikavälin inflaation nousu on väliaikaista ja liittyy talouden uudelleen avautumiseen ja viime vuoden kevään poikkeuksellisen matalaan inflaatioon.

Koronarokoterintamalta hyvä uutinen on, että Pfizer/BioNtech kykenee toimittamaan sekä EU:lle että Yhdysvalloille aiempia arvioita enemmän rokotteita. Huono uutinen on, kun samankaltaista toimintatapaa käyttävät AstraZenecan ja Johnson & Johnsonin rokotteet ovat puolestaan uutisissa huonossa valossa veritulppariskien vuoksi. Viime viikolla Tanska ensimmäisenä EU-maana pudotti AstraZenecan pois rokoteohjelmastaan. EU on selvästi perässä rokotustahdissa Yhdysvaltoja, ja nämä ongelmat eivät tilannetta ainakaan paranna. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, etteikö Euroopan Yhdysvaltoja syklisempi, eli talouden suhdanteista riippuvaisempi, osakemarkkina voisi suoriutua hyvin lähikuukausina, kun maailmantalouden tahti paranee. Euroopalla on paljon parantamisen varaa ja patoutunutta kysyntää. Korkotason mahdollinen nousu haittaisi syklistä Eurooppaa vähemmän ja arvostus on houkutteleva verrattuna muihin. Pidämme Euroopan osakkeet ylipainossa.

Kaiken kaikkiaan yritysten vahvat tulokset, erittäin vahva rokotteiden tukema talouskasvu ja talousluvut tukevat markkinoita. Lisäksi rahapolitiikka on edelleen hyvin elvyttävää ja finanssipoliittinen elvytys jopa lisääntyy Yhdysvalloissa. Pidämme osakkeet ylipainossa, vaikka markkinat hinnoittelevat jo varsin kirkasta tulevaisuutta, ja osakkeiden arvostus on jo joillakin mittareilla varsin korkealla.

Tällä viikolla

Tuloskausi on jo alkanut Yhdysvalloissa ja tuloskasvuodotukset ovat korkeat. Jo raportoineet muutamat isot pankit ylittivät kuitenkin tulosodotukset massiivisesti. Isoimmat positiiviset yllätykset olivat kuitenkin vähemmän tärkeillä riveillä eli luottotappiovarauksissa ja trading-toiminnoissa, joten osakkeiden reaktiot olivat varsin maltillisia vahvan alkuvuoden suoriutumisen jälkeen. Vahva aloitus tuloskaudelle kuitenkin. Tällä viikolla tuloskausi alkaa toden teolla myös Euroopassa ja Pohjoismaissa. Talouslukujen kalenterissa tärkeimmät ovat huhtikuun alustavat ostopäällikköindeksit, jotka julkaistaan perjantaina. Lisäksi EKP:n kokous torstaina kerää huomiota. Maaliskuun kokouksen jälkeinen talousdata on vahvistanut Christine Lagarden johtaman EKP:n viestiä, että alueen toipuminen on viivästynyt muttei suistunut raiteiltaan. Lehdistötilaisuudessa Lagardelta kysyttäneen pandemiaosto-ohjelmasta (PEPP), mutta EKP:n kokouksen ei odoteta tällä kertaa olevan merkittävä markkinan liikuttaja.

Suosimme taktisessa allokaatiossa yhä osakkeita verrattuna joukkolainoihin. Viime kuukausien aikana maailmantalouden tahti on kehittynyt merkittävästi myönteiseen suuntaan, mutta pandemian epävarmuus ei ole poistunut. Osakkeet vaikuttavat P/E-luvuilla melko kalliilta, mutta erittäin kevyt globaali rahapolitiikka ja matalat korkosijoitusten tuotto-odotukset selittävät ainakin osittain osakkeiden arvostusta. Osakkeiden sisällä pidämme syklisen Euroopan ylipainossa ja toimialastrategiassa suosimme syklisyyttä.

Kiinnostaako sijoittaminen?

Kun sijoitat kanssamme, sinulla on vapaus valita juuri itsellesi sopivat palvelut. Rakennetaan yhdessä sinulle yksilöllinen sijoitussuunnitelma. Sijoitetaan yhdessä – sinun tavallasi.

Tutustu palveluihimme

Kiinnostuitko?
Tervetuloa Danske Bankiin.