Korkotason nousu rauhoittunut

Osakkeet nousivat viime viikolla globaalisti, kun taas joukkolainojen korot laskivat jonkin verran. Viimeisen kuukauden aikana Yhdysvaltain 10-vuotisen valtionlainan korko on jäänyt vaihteluvälille 1,60–1,75 %. Fedin viime keskiviikkona julkaisemat pöytäkirjat tukivat markkinoiden menoa. Pöytäkirjoista vahvistui kuva, että useimmat Fedin jäsenet haluavat nähdä kehitystä itse havaituissa luvuissa, eikä vain ennusteissa. Fedin jäsenet näkevät edelleen, että menee vielä jonkin aikaa ennen kuin merkittävää kehitystä kohti tavoitteita on saavutettu. Rahapolitiikka pysyy siis lähiajat yhä hyvin elvyttävänä. Toisaalta valtionlainojen pitemmän pään korkotaso Yhdysvalloissa on noussut viime kuukausina niin paljon, että se on tällä hetkellä kansainvälisille sijoittajille houkuttelevalla tasolla. Tämä voi tuoda ulkomaista kysyntää ja hillitä korkotason lisänousua, kuten olemme viime aikoina nähneet. Lisäksi, kun epävarmuus koronavirustilanteesta on lisääntynyt viime aikoina, ja Q1-tuloskausi lähestyy, sijoittajat ovat hakeneet hieman enemmän turvallisempia sijoituskohteita. Tämä näkyy paitsi valtionlainoissa, mutta se on mahdollisesti lisännyt kysyntää myös yhdysvaltalaisosakkeisiin ja vakaan kasvun sektoreihin – esimerkiksi IT suoriutui viime viikolla hyvin.

Uutisvirta AstraZenecan rokotteen ympärillä ei ole edelleenkään hyvää, kun EU:n viranomaiset ovat kommentoineet löytäneensä mahdollisen yhteyden rokotteen ja veritulppien välillä. Vaikka terveysviranomaiset kertovat, että rokotteen edut ovat suuremmat kuin siihen liittyvät riskit, johtavat negatiiviset uutiset todennäköisesti AstraZenecan rokotteen alhaisempaan käyttöhalukkuuteen, mikä puolestaan hidastaa rokotusprosessia EU:ssa, joka on jo selvästi jäljessä Yhdysvaltoja ja Isoa-Britanniaa. Emme kuitenkaan pidä EU:n hidasta rokotusprosessia isona ongelmana meidän Eurooppa-osakkeiden ylipainotuksellemme, vaikka se voi johtaa viivästyvään rajoitusten poistoon. Pidämme Euroopan ylipainossa, koska alueella on paljon voitettavaa rokotusten avulla, ja Euroopan syklinen sektorirakenne sopii hyvin noususuhdanteeseen.

Tuloskausi alkaa jälleen

Tällä viikolla huomio kohdistuu korostetusti inflaatioon, kun kuluttajahintaindeksit (CPI) julkaistaan Yhdysvalloista, Saksasta ja euroalueelta. Viime viikolla raportoitiin tuottajahintaindeksin (PPI) suuri nousu Yhdysvalloissa, ja kun yritysten kustannukset nousevat, ne todennäköisesti pyrkivät siirtämään sen eteenpäin asiakkailleen, mikä voi johtaa laajempaan hintojen nousuun ja inflaation kiihtymiseen. Luultavasti emme näe vielä suurta inflaation nousua, mutta mikä tahansa yllätys luvussa voi liikuttaa markkinoita. Tänä vuonna inflaatiopaineet ovat yksi markkinoiden kuumista aiheista, koska on mahdollista, että Yhdysvaltain talous ylikuumenisi ja Fed myöhästyisi toimissaan. Inflaatioluvuilla on siis paljon merkitystä, kuinka markkinoiden odotukset rahapolitiikan suhteen elävät. Inflaation lisäksi saamme muun muassa BKT-, kauppa- ja investointidataa Kiinasta, vähittäismyyntidataa EU:sta ja Yhdysvalloista sekä Philly Fed -indeksin Yhdysvalloista, joten valmistaudu mielenkiintoiseen makrodataviikkoon. Koronavirustilanteen kehitystä Euroopassa ja korkoliikkeitä seurataan edelleen tarkasti. Huomiota saa myös tuloskausi, joka alkaa Yhdysvalloissa tällä viikolla, kun tietyt suuret pankit julkaisevat Q1-raporttinsa keskiviikkona.

Kiinnostaako sijoittaminen?

Kun sijoitat kanssamme, sinulla on vapaus valita juuri itsellesi sopivat palvelut. Rakennetaan yhdessä sinulle yksilöllinen sijoitussuunnitelma. Sijoitetaan yhdessä – sinun tavallasi.

Tutustu palveluihimme