Suomessa järjestetään jälleen kerran eduskuntavaalit. Innokkaimmat pääsevät kertomaan kantansa jo 3. huhtikuuta, kun ennakkoäänestys alkaa. Rakasta ystäväämme homo economicusta eivät lähestyvät vaalit kuitenkaan innosta. Rationaalinen henkilö ei nimittäin tee asioita, joiden kustannus ylittää niiden tuoman hyödyn. Siksi hän ei aio liikahtaa kotisohvaltaan eduskuntavaalien takia.
Vain äänestämällä vaikutat
Moni ehkä yllättyy väitteestä, jonka mukaan äänestämisestä ei ole hyötyä. Vaaleissahan valitaan päättäjiä, joiden toimilla on ratkaiseva merkitys sekä kansakunnan että oman navan kannalta. On kuitenkin hyvin epätodennäköistä, että yksi ääni vaikuttaisi vaalien lopputulokseen. Tulevan eduskunnan kokoonpano ei muutu, vaikka äänestäisin Aku Ankkaa tai piirtäisin vaalilipukkeeseen alatyylisen taideteoksen. Siksi äänestämisen tuoma hyöty on likimain nolla.
Kustannuksia sen sijaan syntyy helposti. Äänestäminen sinänsä on ilmaista, mutta kallista aikaa tuhraantuu äänestyskopille jonottamiseen sekä erityisesti sopivan ehdokkaan etsimiseen. Sattumanvaraisesti valintaa ei kannata tehdä, koska saattaa tulla antaneeksi äänensä omien etujensa vastaiselle politiikalle. Homo economicus asuu harvoin maaseudulla, mutta jos asuisi, hänen pitäisi pulittaa vielä bensarahat päästäkseen äänestyspaikalle.
Moraaliton rotta! Mitä tapahtuisi, jos kaikki toimisivat samoin? Totta on, ettei laskelmaa voi suositella yleiseksi moraalilaiksi, mutta ajatus äänestämisestä kansalaisvelvollisuutena ei kuulu homo economicuksen mielenmaisemaan. Demokratiassa eläminen on julkishyödyke, eikä tiukkaa budjettikuria vaaliva ystävämme maksa sellaisista ilman pakkoa. Vaikutusmahdollisuudet vaaleissa toki kasvaisivat, jos hyvin harva äänestäisi. Silloin homo economicuskin saattaisi intoutua käymään uurnalla. Tätä odotellessa hän pysyy kuitenkin kotona.
Häpeällinen tunnustus
Miksi kukaan siis äänestäisi? Ihmisillä on taipumus liioitella omaa merkitystään universumin tapahtumille. Ehkä vaaleissa äänestävät sellaiset henkilöt, jotka ovat liian hölmöjä käsittääkseen vähäisiä vaikutusmahdollisuuksiaan. Pelottava ajatus, joka tuskin ennakoi optimaalista lopputulosta. Onneksi muitakin mahdollisuuksia on. Itsekin tunnustan äänestäväni, vaikka pidän epätodennäköisenä, että omalla lipukkeellani olisi vaikutusta eduskunnan kokoonpanoon.
Lähtökohtaisesti suhtaudun täysveristä homo economicusta vakavammin ajatukseen äänestämisestä velvollisuutena. Totuuden nimissä on silti sanottavat, että jos kärsisin siitä kovasti, saattaisin keskittää tarmoni erilaisten verukkeiden keksimiseen. Onneksi satun pitämään äänestämisestä. Kun ei ole puhe rahasta, on kustannus nimittäin katsojan silmässä. Jos sote-uudistuksen byrokraattiset piruetit eivät ole lähellä sydäntä, voi ehdokkaan etsiminen olla piinaa. Itse taas seuraisin A-studion vaaliväittelyitä joka tapauksessa, ja touhusta tulee mielekkäämpää, kun voin samalla pohtia omaa ehdokasvalintaani. Vaalipäivän sunnuntaikävely äänestyspaikalle on puolestaan perheessämme mitä riemukkain perinne. Luonnollisesti tarvitsen myös hyötyliikuntaa, joka nostaa maksamieni lakisääteisten työeläkemaksujen odotettavissa olevaa tuottoa.
Yksi henkilö, yksi ääni
Suomessa on muodostunut perinteeksi itkeä vaalien jälkeen alhaista äänestysaktiivisuutta. Kaikki eivät kuitenkaan voi olla kiinnostuneita politiikasta. Jos heidät pakotettaisiin äänestämään, vähenisi hyöty, joka syntyy siitä, että osa ihmisistä on käyttänyt vaivaa pätevien ehdokkaiden etsimiseen. Jos politiikan seuraaminen ei lainkaan kiinnosta, on täysin rationaalista ulkoistaa äänestyspäätös muille.
Äänestysprosenttia todellisempi huolenaihe on se, jos johonkin väestöryhmään kasaantuu systemaattisesti ihmisiä, jotka eivät äänestä. Sattumanvaraisesta äänestämisestä ei silti ole ratkaisuksi. Politiikan pitää olla riittävän innostavaa, jotta sen seuraaminen jaksaa kiinnostaa laajasti, ja sopivan ehdokkaan etsimisen kustannus pysyy riittävän matalana.
