Tilanne heikkenee ennen paluuta parempaan

Markkinat ovat hyvin tietoisia siitä, että koronaviruksella tulee olemaan negatiivinen vaikutus Kiinan talouskasvuun ja sen myötä globaaliin kasvuun, koska Kiina on melkein 20 % globaalista BKT:sta. Danske Bank on arvioinut, että virus laskee Kiinan BKT-kasvua tänä vuonna 0,20 prosenttiyksiköllä. Alamme kuitenkin vasta nyt näkemään sen, miten Kiinan seisahtuminen näkyy globaalisti sellaisten yritysten kasvunäkymissä, jotka nojaavat Kiinassa tuotettuihin osiin tai kiinalaisiin asiakkaisiin. 

Markkinat tietävät myös, että tämä negatiivinen vaikutus nähdään ensin ostopäällikköindekseissä, jotka on rakennettu ennustamaan yritysten tulevaa kasvua. Mutta miten suuri vaikutus on ja kauanko kestää, että yritykset toipuvat? Saamme tästä ensimmäisen arvion tällä viikolla, kun helmikuun ennakko-ostopäällikköindeksit julkaistaan euroalueelta ja Yhdysvalloista. Uskomme, että indeksit heikkenevät viruksen tuoman epävarmuuden vuoksi. Etenkin euroalueen lukemat kiinnostavat: näyttäisi siltä, että viive jo toteutuneen teollisuuden tuotannon (laskenut odotuksia enemmän) ja teollisuuden ostopäällikköindeksin (kääntynyt jo nousuun) on aiempaa pidempi. Toisaalta osakemarkkina katsoo jo virushuolien yli, ja se on kääntynyt nousuun pohjatasoilta. Käynnissä oleva tuloskausi on tukenut osakkeita, koska tulokset ovat keskimäärin tarjonneet pienen positiivisen yllätyksen. Tuloskasvu on kuitenkin vielä kaukana tämän vuoden odotetusta tahdista. Velkakirjojen korot ovat kuitenkin vähän pessimistisempiä globaaleista näkymistä, eivätkä ne ole vielä toipuneet osakkeiden tavoin. 

Ostopäällikköindeksit ensimmäinen vihje koronaviruksen vaikutuksista

Tämän viikon tärkein tapahtuma on perjantaina, kun ennakko-ostopäällikköindeksit julkaistaan Yhdysvalloissa ja euroalueella. Markkinat janoavat tietoa koronaviruksen vaikutuksista. Vaikka odotamme, että vaikutus on negatiivinen, on hankala arvioida, miten suuri lasku luvuissa nähdään. Odotamme, että markkinat tulevat reagoimaan lukujen julkistukseen. Myös ZEW, eli Saksan talouden tunnelmia mittaava indikaattori, julkaistaan tiistaina ja ottaen huomioon odotuksia alemman teollisuuden tuotannon tason, tulee ZEW todennäköisesti laskemaan edellisestä julkaisusta. 

Kiinan ohjauskorko julkaistaan torstaina, ja Kiinan keskuspankki todennäköisesti jatkaa ponnistuksiaan saada markkinoille edullisempaa rahoitusta pehmentääkseen koronaviruksen vaikutuksia talouteen. Kiinan keskuspankki on jo tarjonnut erityisrahoitusta pankeille ehdolla, että pankit tarjoavat rahoitusta eteenpäin yhden prosenttiyksikön halvemmalla kuin tämän hetkinen 4,15 % ohjauskorko. Yhdysvaltojen keskuspankki Fed julkaisee kokousmuistionsa keskiviikkona ja se voi tuoda lisää tietoa siitä, mitä riskejä koronavirus tuo Yhdysvaltojen talouteen. Saattaa kuitenkin mennä viikkoja ennen kuin olemme viisaampia siitä, mitkä viruksen vaikutukset ovat kasvuun ja yritysten tuloksiin, joten kärsivällisyyttä vaaditaan - ja markkinat saattavat hermoilla jonkin verran ennen kuin tiedämme paremmin.