Jaa

Viikkokatsaus: Koronavirus siirtymässä taka-alalle?

Positiiviset tulosyllätykset, hyvät talousluvut ja koronaviruksen hidastuva leviämisvauhti ovat saaneet markkinat jälleen halukkaiksi ottamaan enemmän riskiä. Neljännen vuosineljänneksen tulokset jatkuvat tällä viikolla, ja seuraamme myös koronaviruksen leviämistä.

Osakkeet ylös talouslukujen ja tulosten tuella

Sijoittajat tarttuivat mahdollisuuteen ostaa osakkeita markkinan laskettua hieman koronaviruksen leviämisen myötä sen jälkeen, kun ostopäällikköindeksit vahvistivat talouslukujen olevan vahvistumaan päin. Osakemarkkinat palasivat siis koronaviruksen aiheuttaman epävarmuuden jälkeen jo viime vuoden lopulla alkaneeseen nousutrendiin. Neljännen vuosineljänneksen tulokset ovat olleet suurimmaksi osaksi odotuksia parempia saaden markkinat toipumaan koronaviruksen vaikutuksista, mutta epävarmuuden ollessa yhä ilmassa viruksen suhteen, eivät markkinat kuitenkaan ole lähteneet voimakkaampaan nousuun. Yhdysvalloissa tuloskauden kiireisin vaihe on jo ohi, ja siellä etenkin IT-yhtiöt ovat ylittäneet markkinoiden odotukset, kun taas kiinteistö- ja perusteollisuusyhtiöt ovat jääneet eniten odotuksista. Euroopassa tuloskautta on jäljellä Yhdysvaltoja enemmän.  

Koronaviruksen puhkeamisen jälkeen markkinat olivat hermostuneita, mutta Kiinan nopea reagointi virukseen näyttäisi auttaneen viruksen leviämisen rajoittamisessa tähän mennessä etenkin, kun leviämisvauhti on nyt hidastumassa. Kiinalaisen uuden vuoden päättymisen jälkeen Kiinan keskuspankki elvytti lisäämällä likviditeettiä leikkaamalla repo-korkoja. Keskuspankin elvytystoimet olivat helpotus sijoittajille ja markkinoille. Viranomaiset ovat valmiina reagoimaan uudelleen, jos viruksen leviäminen kiihtyy jälleen, ja selvää on, että virus tulee vaikuttamaan Kiinan ensimmäisen vuosineljänneksen kasvuun. Vaikka virus ja sen vaikutus talouteen lisäävät markkinoiden heiluntaa ja vaikuttavat kasvuun lyhyellä aikavälillä, globaali talouden elpyminen on mielestämme yhä käynnissä, ja siksi pidämme osakkeet pienessä ylipainossa korkosijoituksiin verrattuna. 

Inflaatiolukemat ja New Hampshiren esivaalit

Talouslukukalenteri on Aasian osalta tällä viikolla melko kevyt, merkittävin julkaisu oli aamun Kiinan inflaatiolukema (hieman odotuksia korkeampi). Euroalueelta on julkaisuvuorossa BKT-luvut neljännelle vuosineljännekselle perjantaina, ja sen lisäksi USA:sta julkaistaan inflaatioluvut torstaina. New Hampshiren esivaalit pidetään tiistaina, ja on mielenkiintoista nähdä, miten Pete Buttigieg sijoittuu menestyttyään Iowan vaalikokouksissa viime viikolla. Bernie Sanders oli Iowassa myös kärjessä mukana, kun taas Joe Bidenin sijoitus oli odotuksia huonompi. Kiina ilmoitti puolittavansa tullit koskien 75 miljardia dollaria amerikkalaista tuontia perjantaista alkaen – tämä vähentää kauppasodan uudelleenkäynnistymisen riskiä.

Tällä viikolla tarkkaillaan neljännen vuosineljänneksen tuloksia ja koronaviruksen leviämistä. Viruksen leviämisessä on mahdollista nähdä uusi aalto etenkin nyt, kun kiinalaiset palaavat töihin pidennetyn uuden vuoden loman jälkeen. Kiinan keskuspankki seuraa tilannetta ja sen vaikutusta Kiinan talouteen, ja on valmiina elvyttämään lisää tarvittaessa. 

Kiinnostuitko?
Tervetuloa Danske Bankiin.