Öljytynnyrin hinta on tällä viikolla ensimmäistä kertaa painunut negatiiviseksi, mikä tarkoittaa sitä, että ostajille maksettiin öljyn vastaanottamisesta jopa 38 dollaria tynnyriltä.

Amerikkalaisen WTI-viitelaadun toukokuun futuurit olivat umpeutumassa, ja futuurin umpeuduttua öljy toimitetaan asiakkaalle. Ongelmallisen tilanteesta teki se, että amerikkalaisen raakaöljyn kysyntä oli pohjalukemissa ja Yhdysvaltojen öljyvarastot täynnä. Sen vuoksi sijoittajien oli maksettava päästäkseen eroon futuureistaan. 

- Ei ollut suuri yllätys, että öljyn hinta romahti juuri nyt. Öljyn kysyntä on tällä hetkellä matalimmalla mahdollisella tasolla, mikä johtuu tietysti koronaviruskriisin aiheuttamasta maailmantilanteesta. Emme kuitenkaan olisi uskoneet hintojen painuvan suorastaan negatiivisiksi. Tapahtuma oli historiallinen, mutta on kuitenkin pidettävä mielessä myös se, että öljymarkkinat ovat hyvin spekulatiiviset, Danske Bankin senioristrategi Kaisa Kivipelto selittää.

Pohjakosketus on saavutettu

Öljyn erittäin matala kysyntä johtuu siitä, että Kiina on vasta saamassa talouden rattaat pyörimään koronavirusepidemian jälkeen ja Euroopassa sekä Yhdysvalloissa talouden pohjakosketus on oletettavasti käsillä juuri nyt. Miljoonat autot seisovat lähiviikkoina talleissa, tuhannet lentokoneet pysyvät maassa ja tuotteiden kysynnän heikentyminen vähentää myös osaltaan öljyn kulutusta tuotanto- ja kuljetussektoreilla.

Toukokuun futuurien umpeutumisen jälkeen kesäkuun futuurit ovat nyt amerikkalaisen WTI-öljylaadun uusi viitehinta. Se on selvästi plussan puolella, mutta tätä kirjoitettaessa kuitenkin hyvin matalalla, noin 15 dollarin tasolla. Pohjanmeren Brent-öljy, joka on myös Lähi-idän öljyn viitehinta, on myös laskenut voimakkaasti tällä viikolla, mutta se on pysynyt kuitenkin kaukana negatiivisista lukemista. Viime päivien nousun jälkeen sen hinta on nyt noin 22 dollaria tynnyriltä.

- Öljyn hinta on yhä naurettavan alhainen, ja odotammekin hintojen nousevan talouksien päästessä jälleen vauhtiin niiden asteittaisen avaamisen myötä. Matalien hintojen vuoksi myös tuotanto ja tarjonta vähenevät jatkossa, Kivipelto toteaa.

Rahoitusmarkkinoiden äkkiherätys

Öljyn hinnan historiallinen romahdus aiheutti tällä viikolla huomattavia kurssilaskuja myös osakemarkkinoilla. Sitä ennen globaalien osakkeiden kurssit ehtivät nousta merkittävästi maaliskuun 23. päivän pohjalukemista.

- Sijoittajat ovat olleet niin keskittyneitä puolen vuoden päästä oletettavasti odottaviin huomattavasti valoisampiin näkymiin, että he ovat unohtaneet monien yritysten kärsivän sillä välin – öljyn hinnan romahdus oli heille tarpeellinen herätys. Hintaromahduksesta kärsivät lukuisat energiayhtiöt, mutta se vaikuttaa epäsuorasti myös muun muassa öljyalan infrastruktuuria toimittaviin teollisuusyhtiöihin ja öljyalaa rahoittaneisiin pankkeihin, Kivipelto luettelee.

Öljyn hinnan lasku on vaikuttanut yhtiöiden osakekurssien lisäksi myös niiden liikkeeseenlaskemiin yrityslainoihin. Monet niistä ovat high yield -joukkolainoja, eli ne ovat kaikkein riskialttiimpia yrityslainoja ja siten niihin liittyy jo ennestään paljon mahdollisia ongelmia. Öljyn hinnan romahduksesta ovat kärsineet myös suurten öljyntuottajamaiden liikkeeseenlaskemat valtionobligaatiot.

Haittaa osakkeita jonkin aikaa, mutta ei ole pitkäkestoinen ongelma

- Sijoittajat pelkäävät tietysti eniten sitä, että öljyn hinnan romahdus aiheuttaa negatiivisen ketjureaktion rahoitusmarkkinoilla. Arviomme mukaan ongelmat pystytään kuitenkin ratkaisemaan ennen kuin ne kasvavat lumipallon tavoin – ja tässä auttavat muun muassa keskuspankkien aloittamat yrityslainojen ostoon keskittyvät tukiohjelmat. Lisäksi odotamme öljyn hinnan nousevan myöhemmin tänä vuonna, minkä vuoksi emme pidä tämän viikon tapahtumia pitkäkestoisena ongelmana vaan pikemminkin lyhyenä häiriönä, Kaisa Kivipelto ennustaa.

Hän muistuttaa kuitenkin, että öljyn matala hinta on periaatteessa hyvä uutinen taloudelle, ja yhdessä poliitikkojen ja keskuspankkien valtavien tukipakettien sekä matalien korkojen kanssa ne muodostavat vakaan pohjan talouden nousulle myöhemmin tänä vuonna.

- Muun muassa näistä syistä odotamme osakkeiden tarjoavan seuraavien 12 kuukauden aikana hyvää yksinumeroista tuottoa. Luonnollisesti edessä on kuitenkin ajanjakso, jolloin epävarmuus vallitsee ja kurssivaihtelut ovat suuria. Sijoittajat ovat huolissaan etenkin siitä, alkaako koronavirusepidemia levitä uudelleen myöhemmin tänä vuonna ja miten siihen silloin reagoidaan, Kivipelto toteaa.

Kiinnostaako sijoittaminen?

Kun sijoitat kanssamme, sinulla on vapaus valita juuri itsellesi sopivat palvelut. Rakennetaan yhdessä sinulle yksilöllinen sijoitussuunnitelma. Sijoitetaan yhdessä – sinun tavallasi.

Tutustu palveluihimme