Danske Bank Suomen maajohtajana toiminut Leena Vainiomäki on päättänyt pitkän pankkiuran jälkeen jättää Danske Bankin paneutuakseen yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen yritystoiminnan ja kolmannen sektorin kautta.

– Leena on maajohtajana aloittanut tiiminsä kanssa Suomen-organisaatiossamme merkittävän muutostyön sekä kulttuurin että liiketoiminnan osalta. Haluan kiittää häntä ja toivottaa hänelle kaikkea hyvää, Glenn Söderholm, Banking Nordicin johtaja sanoo.

Stojko Gjurovskilla on pitkä kokemus rahoitusalalta. Hän on viimeksi toiminut Danske Bank -konsernin yksityispankkitoiminnan johtajana, ja sitä ennen Danske Bankin Ruotsin henkilöasiakasliiketoiminnan johtajana. Ennen Danske Bankiin tuloaan Stojko Gjurovski toimi eri johtotehtävissä Swedbankin yritys- ja vähittäispankkitoiminnoissa.

Stojko on Ruotsin kansalainen ja hänellä on taloushallinnon kandidaatin tutkinto Växjön yliopistosta. Hän asuu Kööpenhaminassa, ja muuttaa nyt Suomeen.

– Olen innoissani mahdollisuudesta johtaa Suomen pankkitoimintaamme. Suomi on yksi Danske Bankin tärkeimpiä markkinoita, ja meillä on täällä paljon kasvumahdollisuuksia, Stojko Gjurovski sanoo ja jatkaa:

– Täyden palvelun pohjoismaisen pankin osana meillä on ainutlaatuinen kilpailuetu ja arvolupaus asiakkaillemme. Avain täyden kasvupotentiaalimme saavuttamiseen ja vahvan asiakaskokeman tuottamiseen on paikallisen osaamisemme yhdistäminen Danske Bankin eri osien vahvuuksiin.

Glenn Söderholm, Banking Nordicin johtaja:

– Stojko on kokenut, tavoitehakuinen johtaja, joka on saavuttanut urallaan hyviä tuloksia. Uskon, että Stojko tulee kokemuksensa avulla toteuttamaan kasvustrategiaamme menestyksekkäästi.

Leena Vainiomäki jatkaa pankissa huhtikuun loppuun asti, mikä mahdollistaa liiketoiminta- ja sidosryhmävastuiden sujuvan siirron.