Ammattikoulussa psykologian lehtorina toimiva Janne Viljamaa liputtaa omistusasumisen puolesta.

– Viisainta, mitä entinen anoppini minulle opetti, oli että ala säästää asuntoon. Tavoitteeni on muuttaa pikkuhiljaa Mellunmäestä lähemmäs ja lähemmäs ja päätyä lopulta Töölöön. Se vaatii pitkäjänteistä säästämistä, tavoitteellisuutta ja impulssien hallintaa, hän pohtii.

– Tämä Akavan jäsenliittojen jäsenille saatavilla oleva etu on niin hyvä, että säästän kuukaudessa kymmeniä euroja, lähes satasen. Lisäksi kaikki sujui lainaa siirtäessä todella helposti, olen ihan älyttömän tyytyväinen, hän hehkuttaa ja naureskelee olevansa Danske Bankille oikea elävä asuntolainamainos.

Yli 20 vuotta opettajana toiminut Viljamaa kertoo puhuvansa ammattikoulussa nuorille omistusasumisen hyödyistä omasta kokemuksestaan. Opetustyön lisäksi Viljamaa on kirjoittanut useita kirjoja. Uusin teos, Minä ja marttyyri, ilmestyy toukokuussa.

Yhteiskuntaopin tunneilla lehtorin oppilaat kuulevat paljon asiaa myös rahan käytöstä ja oman taloudellisen mielenrauhan tavoittelusta.

– Jos asuu vuokralla, ei jää sukanvarteen mitään. Asuntoa taas maksat itsellesi. Olen nuorten edessä uskottava, sillä olen ollut asuntosäästäjä jo 1990-luvun alusta, Viljamaa toteaa.

– Nuorille ei kerry eläkettä, ja silpputyössä säästäminen on haastavaa. Puhun pikavippejä vastaan ja viisaan rahankäytön puolesta. Yhteiskuntaopin tunnilla pitää oppia, miten yhteiskunta toimii, mutta myös miten sinä itse pärjäät yhteiskunnassa ja miten raha-asioiden kanssa kannattaa toimia.
Myös sijoittamisen osalta Akavan jäsenliittojen jäsenille on tarjolla monipuolisia etuja. Niitä Viljamaa ei ole vielä ottanut käyttöön, vaikka onkin sivusta seurannut tyttöystävänsä sijoituksia ja niiden menestymistä.

– Sijoittaminen vähän pelottaa, mutta olen miettinyt matalan riskin sijoitusrahastoja. Korkoa korolle kannattaa, hän tietää.

Akavan jäsenliiton jäsenenä ja opiskelijajäsenenä nautit tuntuvista eduista. Danske Bankin asuntolaina joustaa elämäsi mukana, ja autamme löytämään juuri sinulle oikean tavan säästää ja sijoittaa. Saat meiltä laina-arvion nopeasti, asiakkaaksemme tulet helposti verkossa. Hoidamme myös pankin vaihdon puolestasi, eikä sinun tarvitse nähdä turhaa vaivaa.
Verkkotapaamiset asiantuntijoidemme kanssa, sähköinen allekirjoitus ja jatkuvasti kehittyvät mobiilipalvelumme mahdollistavat sen, että voit hoitaa pankkiasioitasi vaikkapa kotisohvaltasi. Danske Bankissa voit hoitaa pankkiasiasi juuri niin kuin sinulle sopii.

 

Tutustu etuihin