Lokakuussa osakkeiden kurssit laskivat, vaikka vielä kuun alkupuolella esimerkiksi USA:n keskeiset osakeindeksit kävivät lähellä kaikkien aikojen huippujaan. 

”Markkinoiden suurimpina huolina olivat heikkenevä koronavirustilanne ja siihen liittyvät rajoitukset. USA:n finanssipoliittiset tukipakettineuvottelut eivät myöskään johtaneet sopimukseen lokakuussa, vaikka ajoittain osapuolet antoivat optimistisia lausuntoja”, sanoo Danske Bankin senioristrategi Tuukka Kemppainen.

Maakohtaisesti kotimaan osuus Danske Bankin piensijoittaja-asiakkaiden kaupoista pysyi lokakuussa lähellä 80 prosenttia, seuraavina tuttuun tapaan USA ja Saksa. Suomen nettomyydyissä kärkitilaa piti Nokia.

”Nokian osake suorastaan romahti tulospäivänä odotuksia heikomman ohjeistuksen vuoksi. Toisaalta nettomyydyimpien listalla on myös Nordea, vaikka pankki ylitti analyytikoiden Q3-odotukset”, Kemppainen sanoo.

”Netto-ostetuimpien kärkisijalla on Nokian Renkaat, joka raportoi odotuksia selvästi paremman Q3:n tuloksen. Ohjeistusta tulevaisuuteen Nokian Renkaat ei antanut, mutta se ei Danske Bankin suomalaissijoittajia tällä kertaa haitannut. Ostetuimmissa on myös Neles, jonka osake on ollut viime kuukausien aikana ruotsalais-suomalaisen valtataistelun kohteena”.

Yhdysvaltojen vaalit määrittelevät marraskuun tilastoja

Saksassa vaihdetuimmat osakkeet koostuivat pääosin tutuista nimistä kuten Volkswagenista ja Siemensistä. Nettomyydyimpien listalle nousi kuitenkin tänä syksynä listautunut Hensoldt AG.

Yhdysvalloissa sekä netto-ostetuimmissa että -myydyimmissä viiden kärjessä on hieman yllättäviäkin nimiä perusepäiltyjen Applen, Amazonin ja Alphabetin lisäksi. 

”Vaikuttaa siltä, että suomalaisten piensijoittajien osaaminen ja tietotaito ovat kasvaneet, kun vaihtoehtoja on alettu hakea erityyppisiltä toimialoilta”, Kemppainen arvelee.

Pian tiedossa on Yhdysvaltojen presidentinvaalien tulos: jatkaako Trump toiselle kaudelle vai onko virka Joe Bidenin. Tämä luultavimmin merkitsee lyhyellä aikavälillä markkinoiden heiluntaa, mutta vaalien vaikutus rahoitusmarkkinoihin jäänee kuitenkin melko vähäiseksi.

”Mielenkiinnolla odotan, mitä muutoksia USA-vaalit tuovat marraskuun kaupankäyntiin. Jotkut toimialat voivat hyötyä toisia enemmän lopullisesta vaalituloksesta riippuen”, Kemppainen toteaa.

Kiinnostaako sijoittaminen?

Kun sijoitat kanssamme, sinulla on vapaus valita juuri itsellesi sopivat palvelut. Rakennetaan yhdessä sinulle yksilöllinen sijoitussuunnitelma. Sijoitetaan yhdessä – sinun tavallasi.

Tutustu palveluihimme