Osakekaupan aktiivisuus laski aavistuksen marraskuussa edelliseen kuukauteen verrattuna, kertoo Danske Bankin suomalaisasiakkaiden kaupoista tehty vertailtu. Marraskuun lopussa 25. päivä tapahtunut kurssilasku ei laukaissut suurta ryntäystä markkinoilta pois, sillä kuukauden osakekaupasta vain 22 prosenttia käytiin tuolla viikolla.

– Kurssilaskun laukaisi erityisesti uuteen korona-varianttiin liittynyt huoli, mutta taustalla oli myös muita tekijöitä, kuten inflaatio ja pelot nopeammasta rahapolitiikan kiristymisestä. Emme usko, että osakkeiden hinnat tulevat laskemaan merkittävästi, mutta heilunta lisääntyy, sanoo senioristrategimme Kaisa Kivipelto.

Suomen osuus osakekaupasta oli marraskuussa reilut 75 prosenttia. Vaihdetuimpien listaa hallitsevat tutut nimet.

– Kovasta listautumisvauhdista huolimatta 30. vaihdetuimman osakkeen joukkoon ei mahtunut tänä vuonna listautuneita yhtiötä. Osittain tätä selittää kaupan olevien osakkeiden määrä, mutta kuvaa myös kansanosakkeiden pysyvyyttä.

Yhdysvalloissa Woltin kilpailijaa salkkuun

Yhdysvaltojen osuus kaupasta marraskuussa oli lähes 13 prosenttia. Eniten vaihtoa keräsi sähköautoyhtiö Tesla, joka oli myös toiseksi nettomyydyin osake. Sen sijaan sähköautoyhtiö Fisker nousi netto-ostetuimpien listalle.

Suomalaisnäkökulmasta kiinnostavaa on, että ruokalähettiyhtiö Woltin ostanut DoorDash nousi vaihdetuimpien listalla, mutta on vielä kaukana kärjestä. Sen sijaan netto-ostetuimpien kärjen tuntumaan nousi Waitr Holdings, joka on myös ruokalähettiosake. Waitr on perustettu jo vuonna 2008, eli huomattavasti ennen Woltia ja DoorDashia.

– Ruokalähettiyhtiöt ovat osittain hyötyneet koronasta, kun kotiinkuljetusten merkitys on kasvanut. Waitr ei kuitenkaan ole tästä trendistä hyötynyt ainakaan osakkeen osalta, sillä sen kurssi on ollut laskeva. Nyt yhtiö näyttää kuitenkin hyötyvän vuoden 2021 suuresta sijoitusilmiöstä, sillä kilpailijoihin nähden pientä yhtiötä on alettu nostaa Redditissä uutena meemiosakkeena, Kivipelto sanoo.

Yhdysvaltojen roolia osakemarkkinoissa kuvaa se, että kolmanneksi vaihdetuimman markkinan Saksan kärkiosakkeista suuri joukko on Saksaan rinnakkaislistattuja yhtiöitä.

Kiinnostaako sijoittaminen?

Kun sijoitat kanssamme, sinulla on vapaus valita juuri itsellesi sopivat palvelut. Rakennetaan yhdessä sinulle yksilöllinen sijoitussuunnitelma. Sijoitetaan yhdessä – sinun tavallasi.

Tutustu palveluihimme