Danske Bank ennustaa Pohjoismaiden toipuvan koronakriisistä muita alueita nopeammin. Pankki ennustaa Nordic Outlook –katsauksessaan, että kaikkien Pohjoismaiden taloudet kasvavat reippaasti kuluvana vuonna. Taustalla on tosin talouden supistuminen vuonna 2020.

– Pohjoismaita on suojannut moni tekijä koronakriisissä. Turismin merkitys on alueelle pienehkö, ja samaan aikaan pohjoismaalaiset eivät ole matkustelleet ulkomailla. Pohjoismaat ovat välttäneet myös laajat sulkemiset teollisuudessa ja rakentamisessa, sanoo Danske Bankin pääekonomisti Las Olsen.

Danske Bank ennustaa, että maailmantalous ja Pohjoismaat toipuvat koronakriisistä melko nopeasti.

– Koronakriisi ei ole kuten finanssikriisi, josta toipuminen kesti pitkään. Toipuminen tapahtuu pääasiassa siten että taloudet avautuvat, jonka uskomme tapahtuvan vaiheittain vuoteen 2022 mennessä. Rokotteiden käyttöönotto pienentää todennäköisyyttä, että kriisi pahenisi uudelleen. Talousnäkymiä tukevat myös kauppasotien muuttuminen epätodennäköiseksi Yhdysvaltojen uuden hallinnon myötä ja brexitin toteutuminen sopimuksellisena.

Suomi toistaiseksi positiivinen yllätys

Pohjoismaiden toipumisessa on kuitenkin eroja. Vauhdikkainta talouskasvua ennustetaan nyt Norjaan.

– Suomen talouskehitys on ollut positiivinen yllätys, sillä yleensä globaali suhdanne on vaikuttanut Suomeen voimakkaasti, Olsen sanoo.

Danske Bankin Suomen pääekonomistin Pasi Kuoppamäen mukaan iskua Suomen talouteen ovat vaimentaneet pandemian suhteellisen matala levinneisyys Suomessa, sulkutoimien pienuus, teollisuuden pysyminen toiminnassa, tuottavuutta ylläpitänyt sujuva siirtyminen etätöihin ja turismin suhteellisen pieni osuus taloudessa.

– Suomi selvisi koronan ensimmäisestä aallosta suhteellisen hyvin verrattuna moniin maihin. Toinen aalto on kuitenkin edelleen käynnissä ja se vaikeuttaa ennustamista kuluvalle vuodelle, Kuoppamäki sanoo.

Suomen talouden kannalta merkittävä tekijä on, uskaltavatko kuluttajat taas kuluttaa, kun yhteiskuntaa aletaan avata.

– Suomessa työllisyys on pysynyt parempana kuin pelättiin. Silti kriisin pitkittyminen voi vaikeuttaa edelleen työllisyystilannetta. Ennustamme, että yksityinen kulutus nousee tukemaan talouden kehitystä etenkin palveluliiketoiminnoissa jo ensi kesänä. Tämän toteutuminen edellyttää, että myös Suomessa rokottaminen nopeutuu ja etenee koko kevään luvattuun tahtiin. Taloustilanne kohenee terveys edellä, Kuoppamäki sanoo.