Laajasalossa aviomiehensä sekä kahden alle kouluikäisen lapsensa kanssa asuva Raisa Laine, 44, on yksityisyrittäjä, jolla on monta rautaa tulessa. Hän kertoo aloittaneensa sijoittamisen noin kuusi vuotta sitten samalla, kun vastasyntyneelle esikoiselle avattiin tiliä Danske Bankiin – ja samalla tarjottiin sijoitusneuvontaa. Samalta istumalta avattiin salkut sekä lapselle, että Raisalle. 

CFD804C8059B2C01

Raisa kertoo, että yrittäjänä hän on koko ajan hyvin tarkasti perillä rahatilanteestaan. Säästämällä ja suunnittelemalla ei ole vain unelmaa vaan ihan realistinen tavoite, että elämästään voi nauttia myös eläkkeellä.

– Maksan itse eläkkeeni, ja epäsäännöllisten tulojen takia olen valinnut aina pienimmän mahdollisen vaihtoehdon. Aloitin myös sijoittamisen varovaisesti. Olen ollut yli puolet sijoitusajasta äitiyslomalla, joten summat ovat olleet pieniä. Nyt hiljalleen summan nostoa voisi harkita, hän pohtii. 

– On vaikea tietää, mikä tulevaisuudessa osoittautuu kannattavaksi eläkesäästämiseksi. Sijoittaminen tuntuu minusta turvallisemmalta vaihtoehdolta, koska rahastosijoittamista voi hallinnoida hyvin omaehtoisesti. 

Raisan tavoite säästämisessä on viettää mukavia eläkepäiviä. Rahalla ja säästöillä saadaan myös perheelle yhteistä aikaa.

– Arjen pyörittämisen rinnalla perheessämme on myös jokin isompi tavoite, jota varten säästämme ja teemme töitä. Tällainen on esimerkiksi lomamatka; yritämme päästä muutaman kerran vuodessa lomailemaan koko perheen kesken. Aina se ei tarkoita edes kallista lomamatkaa, vaan myös ihan vain sitä, että pystymme pitämään kesäloman samaan aikaan. Lapsiperheessä se ei ole nykyään itsestäänselvyys.

Raisan perheessä myös lapsilla on sijoitussalkut, ja heille on puhuttu sijoittamisesta.  Sijoituksilla pyritään luomaan pohjaa ja turvaa aikuisuutta varten. 

– Alle kouluikäiselle rahan käsite on vielä abstrakti, mutta olemme puhuneet esimerkiksi siitä, että säästöillä voi isona saada auton tai asunnon. Molemmilla myös kummit antavat mieluummin synttärirahan rahastoihin, kuin tavarana. 

Raisan mielestä sijoittamista aloittavalle tärkeintä on miettiä, paljonko itse pystyy sijoittamaan. 

– Moni ei ymmärrä, että jo muutamalla kympillä kuukaudessa voi sijoittaa. Vaihtoehtoja on todella paljon, ja usein sijoittaminen itsessään ruokkii innostusta: se, että kohde on hyvin valittu ja sijoitus lähtee tuottamaan, hän vinkkaa. 

Kiinnostaako sijoittaminen?

Kun sijoitat kanssamme, sinulla on vapaus valita juuri itsellesi sopivat palvelut. Rakennetaan yhdessä sinulle yksilöllinen sijoitussuunnitelma. Sijoitetaan yhdessä – sinun tavallasi.

Tutustu palveluihimme