Seuraavan vuoden aikana auton aikoo hankkia noin puoli miljoonaa suomalaista, ja yksityisleasing kiinnostaa jo lähes neljännestä suomalaisista. Tämä tarkoittaa, että suomalaiset ovat seuraamassa ruotsalaisten ja erityisesti tanskalaisten esimerkkiä. Tanskassa ja Ruotsissa vajaa kolmannes autoista rahoitetaan yksityisleasingilla.
Erityisen paljon yksityisleasing kiinnostaa autottomia, jotka nyt suunnittelevat auton ostoa.
– Suomessa auto halutaan omistaa. Tähän vaikuttavat hintamielikuva, osittain puutteellinen käsitys autoilun kokonaiskustannuksista ja kulttuuriset tekijät, jossa ajatellaan, että laina-auto on noloa. Kyselytutkimus osoittaa, että suomalaiset alkavat olla valmiita yksityisleasingin yleistymiseen. Auton liisaaminen ei ole enää häpeä, Danske Financen johtaja Altti Kuuri sanoo.
Yksi este yksityisleasingin yleistymiselle on kuluttajien käsitys leasingin hinnasta. Suomalaisista 60 prosenttia pitää yksityisleasingia kalliina vaihtoehtona.
– Leasing saattaa tuntua kalliilta, kun sitä vertaa vain autolainan kuukausierään tai jo maksettuun autoon. Silloin unohtuvat kuitenkin autoilun monet kustannukset. Vakuutukset, huollot ja esimerkiksi renkaiden säilyttäminen aiheuttavat kustannuksia, joita autoilija ei välttämättä ota huomioon. Yksityisleasingissa kuukausimaksu kertoo autoilun kustannukset selkeästi, Kuuri sanoo.
Autokauppoihin luvassa vilskettä
Danske Finance selvitti osana tutkimusta myös suomalaisten unelmia. Auton hankinnasta unelmoi tämän tutkimuksen mukaan reilu viidennes suomalaisista. 40 prosenttia autosta unelmoivista aikoo toteuttaa tämän unelmansa seuraavan 12 kuukauden aikana. Tämä tarkoittaa, että jopa puoli miljoonaa suomalaista voi asioida autokaupassa vuoden aikana.
– Auto on iso hankinta, johon on luontevaa ryhtyä, kun taloudessa menee hyvin ja työmarkkinatilanne on vakaa. Suomeen pari vuotta sitten rantautunut positiivinen suhdannekäänne heijastuukin selvänä nousuna autonostoaikeissa, toteaa Danske Bankin ekonomisti Jukka Appelqvist.
Tutkimuksesta selviää myös se, millaisia autoja suomalaiset suunnittelevat hankkivansa. Kolmannes auton ostoa suunnittelevista arvioi tulevan autonsa maksavan 10 000 – 20 000 euroa. Neljännes arvioi auton hinnan jäävän alle 10 000 euroon. Puolet auton ostoa suunnittelevista aikoo hankkia korkeintaan kolme vuotta vanhan auton.
– Suomalaiset ajavat muita pohjoismaalaisia selvästi vanhemmilla autoilla. Yksi selitys tälle voi olla muissa maissa yleisempi yksityisleasing. Yksityisleasingin avulla voi hankkia uudemman auton mahdollisesti jopa pienemmällä kokonaiskustannuksella, Kuuri huomauttaa.
Tietoa tutkimuksesta
- Kyselyyn vastasi 1465 henkilöä. Tutkimuksen tulokset on painotettu vastaamaan suomalaista väestöä sukupuolen, iän ja asuinalueen mukaan. Tutkimuksen tiedonkeruu toteutettiin Taloustutkimuksen Internet-paneelissa maaliskuussa 2018.
- Suomalaisten unelmointi näyttäisi yleisesti hieman lisääntyneen, sillä lähes kaikesta unelmoidaan hieman viime vuotta enemmän. Eniten lisääntyi unelmointi oman asunnon hankinnasta.
- Auton hankinnasta unelmoi tämän tutkimuksen mukaan reilu viidennes (22 %) suomalaisista ja 26 % auton jo omistavista. Molemmissa pientä kasvua edellisvuoteen verrattuna.
- Käyttötarpeen muuttumisella on kuudenneksi eniten vaikutusta hankintaprosessin käynnistymiseen. Vajaalle puolelle (48 %) käyttötarvetta vastaamattomuudella oli vähintään jossain määrin vaikutusta prosessin aloittamiselle
Onko sinulla auton hankinta edessä?
Löydä unelma-autosi ja sille rahoitus helposti Autolaina.fi-palvelusta.