Kävelin eilen auringonpaisteessa Lauttasaaren rantoja pitkin. Ihana puusaunan tuoksu, kuuraiset kalliot ja vielä vapaana liplattava meri tekivät olon hieman epäuskoiseksi; onko nyt todella marraskuinen tiistaipäivä. Poliisien kesäkodilla ovet kuitenkin olivat jo auki, ja ensimmäisiä saunojia toivotettiin tervetulleiksi ystävällisen hymyn kera.

Rantasaunan lempeät löylyt, kotoisa ja lämmin tunnelma olivat kuin Suomi-filmistä; sauna on paikka, johon suomalainen tulee uudistumaan, rentoutumaan ja nauttimaan. Kun kutsu lauteille tulee pankilta, saattaa se joidenkin mielessä vaarantaa tämän ajatuksen. Sitä nyt uskaltautui kuitenkin Lauttasaaressakin uhmaamaan yli neljäkymmentä kävijää; joukossa lähes yhtä monta naista ja miestä, nuorta ja vanhaa, lähempää ja kauempaa. 

Saunan hämyssä ja takkatulen rätinässä kerrottiin tarinoita, toivuttiin syöpähoidoista, parannettiin maailmaa ja ystävien parisuhdetta, suunniteltiin harrastusryhmän kevätkokousta, haaveiltiin joulusta, mietittiin asunnon myymistä ja uuden asuntolainan ottamista, naurettiin itselle ja toisten vitseille, halattiin, tutustuttiin uusiin ihmisiin, unelmoitiin uusista työurista, paistettiin makkaraa – ja oltiin välillä vain ihan hiljaa. Löylyjen lomasta karaistuneimmat kastautuivat meressäkin useampaan otteeseen. Kaikkea leimasi levollisuus ja hyväntuulisuus. 

Jokaisen kävijän kiitolliset kommentit heidän lähtiessään kertoivat paljon. Hämmästeltiin pankin mainosten puutetta, pidettiin ajatusta saunavuoroista erinomaisen hyvänä ja pyydettiin jatkamaan samaan malliin. Ainakin yhdellä saunojalla omien sanojensa mukaan myös käsitys Danske Bankista muuttui näiden löylyjen myötä täysin; kylmästä ja kovasta pankista kuoriutui ihmisläheinen ja rento.

Pankki on varannut 14 saunavuoroa kahdelle viikolle ja suurin osa niistä on tätä kirjoittaessa vielä edessä. Jos yksikin näistä ajoista ja paikoista sopii sinun ohjelmaasi, suosittelen lämpimästi: lähde lauteille. Luvassa oikeasti on lempeitä löylyjä ja mukavia kohtaamisia.

Tevetuloa löylyihin! Lähimmän saunavuoron löydät täältä.

Tanja Kaltiolalla  on vastuullaan Danske Bankin Suurasiakasyksikössä nimettyjen yritysten Cash Management -tuotteiden ja palveluiden myynti. Taustaltaan kirjoittaja on taloustieteitä opiskellut pohjoissuomalainen pankkiiri ja valmentaja, jota kiinnostavat erityisesti naisiin ja rahaan liittyvät ilmiöt, uskomukset sekä todellisuus.