Vain kaksi prosenttia isännöitsijöistä kertoo, että taloyhtiö ei saanut putkiremonttiin rahoitusta. Kaksi prosenttia vastaajista puolestaa ilmoittaa, että kustannuksia jouduttiin pienentämään joko vähän tai merkittävästi rahoituksen saamiseksi. 5 prosenttia taloyhtiöistä sai rahoituksen tehtyään lisäselvityksiä. 

91 prosenttia sai rahoitusta ongelmitta.

– Putkiremontti on valtava investointi taloyhtiölle. Rahoituksen hankkiminen on keskeinen osa projektia. Taloyhtiön elinkaaren mukaisten remonttien oikea-aikainen tekeminen tyypillisesti vähintäänkin ylläpitää, jollei jopa paranna osakkeiden arvoa, sanoo Danske Bankin kiinteistöistä vastaava johtaja Riikka Mäkinen.
Tiedot käyvät ilmi tuoreesta Putkiremonttibarometrista, jonka Isännöintiliitto toteutti yhteistyössä Danske Bankin kanssa.

Ainakin osa taloyhtiöistä voisi parantaa asemaansa rahoituksen hankkimisessa olemalla liikkeellä ajoissa. Nyt yli puolet taloyhtiöistä hakee rahoitusta vasta hankesuunnitteluvaiheen jälkeen. Vain 12 prosenttia hakee rahoitusta ennen hankesuunnittelun alkamista.

– Taloyhtiöiden mahdollisuudet saada hyvä rahoitusratkaisu paranee, mitä aiemmin pankin kanssa keskustellaan rahoituksesta. Taloyhtiöillä on elinkaari, jonka osana myös rahoitus kannattaa nähdä.

Rahoituksen hinta tärkein

Isännöitsijöiden mukaan suurin osa taloyhtiöistä kilpailuttaa rahoituksen. Vain 16 prosenttia keskustelee remontista yhden pankin kanssa. Lähes 70 prosenttia keskustelee vähintään kolmen pankin kanssa.

Isännöitsijöiden arvioiden mukaan pankkeja arvioidaan lähinnä rahoituksen hinnan ja ehtojen perusteella. Hinnan nosti erittäin tärkeäksi 77 prosenttia ja ehdot 62 prosenttia vastaajista. Päivittäisen asioinnin ja taloudellisen neuvonnan osuus arvioitiin pienemmäksi.

– Rahoituksen hinta on keskeinen tekijä, mutta toisaalta pankit ovat rahoituksen asiantuntijoita, joilla on paljon kokemusta taloyhtiöiden ja erilaisten remonttien rahoittamisesta. Siksi keskustelu myös taloyhtiön taloudesta pankin kanssa voi olla hyödyllistä, Mäkinen toteaa.

Hintatietoisuudesta huolimatta rahoituksen hinta ei ole tärkeä tekijä, kun putkiremontin ajankohtaa arvioidaan. Vain 10 prosenttia isännöitsijöistä kertoo, että rahoituksen hinta oli erittäin tärkeä tekijä putkiremontin suunnittelun käynnistämisessä. Tärkein tekijä on putkistossa havaitut vuodot.

– Putkiremontti on monen tekijän summa, johon vaikuttavat tekniikan ja talouden lisäksi asukkaiden ajatukset remontin tarpeellisuudesta. Rahoitus ei ole näistä kiireellisiin, mutta sen huomioon ottaminen voi lisätä taloyhtiön ja osakkaiden taloudellista liikkumavaraa.