Laajensimme asiakaspalvelumme viikonloppuaukioloaikoja toukokuun alusta alkaen juhannukseen asti. Asiakkaamme pystyvät nyt hoitamaan pankkiasioitaan sunnuntaisin klo 10–16 välisenä aikana.

Asiakaspalvelussamme työskentelevä Mervi Kurtelius kertoo, että asiakkaamme ovat ottaneet viikonlopun laajennetut aukioloajat vastaan iloisina.

- Viikonloppuisin asiakkaidemme yhteydenotot liittyvät usein kortteihin. Asiakas voi olla yhteydessä meihin esimerkiksi tilanteessa, jossa kortti on mahdollisesti kadonnut tai lakannut toimimasta. Viikonloppuisin asiakkaat ovatkin meihin yhteydessä yleisesti jonkin yksittäisen akuutin ongelman ratkaisuun liittyen, ei niinkään pankkineuvontaa saadakseen, Mervi jatkaa.

Viikonloppuaukioloajat saavat kiitosta asiakkailtamme

Laajennetut aukioloajat ovat tuoneet kiitosta myös laina-asiakkailtamme. 

- Esimerkiksi perheessä, jossa molemmat vanhemmat ovat työelämässä ja arki pyörii lasten harrastuksien ympärillä, on harvoin tilanteita, joissa vanhemmat pääsevät osallistumaan lainatapaamiseen yhtä aikaa. Eräs perhe oli hurjan iloinen siitä, kun soitin heille viikonloppuna, jolloin molemmat vanhemmat pystyivät olemaan puhelimen päässä, kertoo laina-asiantuntijakeskuksessa työskentelevä Hannele Forsberg

- Perheellisillä ja työssäkäyvillä ihmisillä on rajoitetusti aikaa arkisin pankkiasioiden hoitoon. Heille on ensiarvoisen tärkeää, että pystymme olemaan myös viikonloppuisin tavoitettavissa ja yhteydessä heidän suuntaansa.

Viikonloppujen laajennetut aukioloajat mahdollistavat myös entistä paremman valmistautumisen esimerkiksi asunnonhankintaan. 

- Viikonloppuisin voimme myös neuvotella alustavan luottopäätöksen lainalle, ja näin asiakas on valmis, kun hän menee katsomaan kohdetta asuntonäyttöön. Asuntonäytössä on mukavampaa, kun tietää etukäteen, millä raameilla neuvottelee jo asuntoa katsoessaan, Hannele jatkaa.

Palvelemme 6.5.-21.6.2019 seuraavasti:
Ma-to 8-20
Pe 8-18
La-su 10-16

Juhannuksen jälkeen aukioloajat muuttuvat seuraavasti (22.6.-16.8.2019):
Ma-to 8-20
Pe 8-18
La 10-16
Su suljettu