Danske Bank ennustaa tuoreessa katsauksessaan osakkeiden hintojen nousevan 4-7 prosenttia seuraavien 12 kuukauden aikana. Osakemarkkinoiden globaalisti hyvin alkanut vuosi taittui toukokuussa, kun Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump tviittasi kauppaneuvottelujen Kiinan kanssa etenevän liian hitaasti.

– Ennen Donald Trumpin kuuluisaa tviittiä globaalit osakkeet olivat nousseet lähes 17 prosenttia tämän vuoden aikana, ja sen jälkeen ne ovat laskeneet noin 3 prosenttia paikallisessa valuutassa laskettuna. Tähän mennessä tänä vuonna osakkeet ovat siis tuottaneet hyvin, vaikka viimeisen kuukauden aikana on nähty melkoinen myllerrys, Danske Bankin senioristrategi Tuukka Kemppainen sanoo.

Helsingin pörssissä kurssit olivat laskeneet jo aiemmin maaliskuisesta huipputasosta. Trumpin aiheuttaman markkinamyllerryksen jäljiltä kurssit ovat nyt vuoden huipuista vajaa 10 prosenttia.

Kemppaisen mukaan kauppasodan jatkuminen ei kuitenkaan ole Kiinan tai Yhdysvaltojen etu.

– Kiistasta kärsivät molemmat osapuolet, joten todennäköisin skenaario on mielestämme yhä se, että maat löytävät yhteisen sävelen seuraavan puolen vuoden aikana. Tämä näkemys on yksi syy, minkä vuoksi osakemarkkinoilla on arviomme mukaan yhä mahdollisuuksia ja minkä vuoksi ylipainotamme osakkeita yhä hiukan.

Osakkeita nostaa usea tekijä

Tämän vuoden positiivinen kurssikehitys ennen Trumpin aiheuttamaa myllerrystä selittyi osittain markkinoiden odotuksilla kauppasopimuksen syntymiseksi. Nousua on pitänyt yllä myös moni muu tekijä, jotka pätevät edelleen. Kemppaisen mukaan markkinoista voi eritellä nyt kuusi syytä, jotka tukevat positiivista kurssikehitystä.

– Osakkeiden kehitystä ovat vauhdittaneet Euroopan ja Yhdysvaltojen keskuspankkien ilmoitukset koronnostojen lykkäämisestä, Kiinan viranomaisten aloittamat talouden elvytystoimet sekä yritysten tulosten pysyminen hyvänä, Kemppainen luettelee.

Lisäksi kuluttajien positiiviset näkymät, tasainen talouskasvu ja pitkien korkojen pysyminen matalina tukevat osakekurssien nousua.

– Arviomme mukaan tämänhetkinen kehitys suosii eurooppalaisosakkeita. Vuoden 2018 taloudellisen äkkijarrutuksen jälkeen uskomme, että makrotalouden nykyinen heikkous näkyy eurooppalaisten osakkeiden hinnoissa. Talouden keskeisissä tunnusluvuissa on nähtävissä vakiintumista, mutta kauppasopimus ja parantuva globaali talousympäristö tarvittaisiin, jotta Euroopankin talouskasvu saisi uutta vauhtia, Kemppainen sanoo.

Danske Bankin katsauksen mukaan kursseja voivat painaa seuraavan 12 kuukauden aikana kauppasodan kiristyminen, muut poliittiset riskit ja taantuman pelon palaaminen.

– Kauppasota on vain yksi tämänhetkisistä poliittisista epävarmuustekijöistä. Myös esimerkiksi Euroopan ja Yhdysvaltojen kauppakiista voi kärjistyä tai brexit voi taas nousta korkealle asialistalla lokakuisen määräajan umpeutumisen lähestyessä.