Tilastokeskuksen mukaan sekä teollisuuden uudet tilaukset että tuotanto laskivat kesäkuussa. Teollisuusyritysten Suomessa sijaitsevien toimipaikkojen saamien uusien tilausten arvo oli 11,8 prosenttia viime vuoden tasoa alempana. Kokonaisuudessaan tilaukset ovat laskeneet 11,3 prosenttia kuluvan vuoden ensimmäisen puoliskon aikana. Peräkkäisiä laskukuukausia on kertynyt nyt kuusi.

Ekonomistimme Jukka Appelqvistin mukaan teollisuuden heikko tilauskertymä ennakoi kehnoa loppuvuotta suomalaiselle viennille. Uusia tilauksia saatiin nihkeästi jo viime syksynä, ja koronakevät synkensi näkymät lopullisesti. Suomen teollisuuden tilauskanta ei ole ollut näin heikko yli kymmeneen vuoteen, eikä tilanteeseen ole luvassa pikaista paranemista. Monessa suomalaisessa vientiyrityksessä tilauskertymä jatkaa vielä heikkenemistä.

Teollisuuden työpäiväkorjattu tuotanto oli kesäkuussa 6,9 prosenttia viime vuoden tason alapuolella. Lähes kaikilla päätoimialoilla tuotantomäärät olivat viime vuotta alhaisempia. Metalliteollisuudessa lasku oli pienempää kuin kemianteollisuudessa ja paperiteollisuudessa. Toukokuuhun verrattuna teollisuuden tuotanto supistui kokonasuudessan 0,8 prosenttia. Supistuminen oli kuitenkin vähäisempää kuin parina edellisenä kuukautena.

Vaikka teollisuuden tuotanto laskee meilläkin, on Suomessa selvitty eurooppalaisessa vertailussa koronakriisin ensimmäisestä aallosta suhteellisesti ottaen hyvin. Täystyrmäykseltä on vältytty. Tilanne selittyy osittain Suomen teollisuuden jälkisyklisellä rakenteella, jossa korostuvat pitkäkestoiset projektit. Lisäksi Suomessa koronan ensimmäinen vaihe saatiin talttumaan nopeasti ja tehtaiden sulkemisilta vältyttiin.

Uusien tilausten kehitys kertoo kuitenkin tilanteen asteittaisesta heikkenemisestä. On todennäköistä, että investointihalukkuus jatkuu pitkään alamaissa Suomen vientimarkkinoilla, mikä tietää vaikeuksia suomalaisille teollisuusyrityksille, vaikka muualla talouksia avataankin jo. Suomessa ei nähty missään vaiheessa äkillistä romahdusta, joka koettiin monessa eurooppalaisessa maassa. Sen sijaan Suomessa on meneillään asteittainen vajoaminen vaisumpien tuotantomäärien aikaan.

Lähteet:

Tilastokeskus: Teollisuuden uudet tilaukset laskivat kesäkuussa 11,8 prosenttia vuodentakaisesta

Tilastokeskus: Teollisuustuotanto laski kesäkuussa sekä edellisestä kuukaudesta että vuodentakaisesta