Tuore sijoitusnäkemyksemme pitää osakkeet maltillisesti ylipainossa.
– Odotamme, että talouden ja rahoitusmarkkinoiden mahdolliset heilahdukset alaspäin ovat vain tilapäisiä. Pitkäaikaisina sijoittajina olemme varovaisen optimistisia ja näemme osakkeissa edelleen houkuttelevampia mahdollisuuksia kuin joukkolainoissa, sanoo Danske Bankin senioristrategi Kaisa Kivipelto.
Puoli vuotta sitten osakemarkkinat olivat jyrkässä laskussa globaalien osakkeiden pudotessa reilun kuukauden aikana yli 30 prosenttia – nopeammin kuin koskaan aiemmin. Tällä hetkellä osakemarkkinat ovat nousseet lähelle pudotusta edeltävää tasoaan, ja yhdysvaltalaisosakkeet ovat jo ylittäneet sen. Eurooppalaiset osakkeet sen sijaan eivät ole vielä toipuneet täysin.
– Näemme yhä osakkeissa noin 6-11 prosentin tuottopotentiaalin seuraavien kahdentoista kuukauden aikana. On kuitenkin pidettävä mielessä, että näköpiirissä on yhä lukuisia riskitekijöitä. Sen vuoksi ylipainotamme osakkeita vain maltillisesti, ahneeksi ei kannata heittäytyä, Kivipelto sanoo.
Elpyvä talous tarjoaa mahdollisuuksia, koronavirus edelleen riskitekijä
Kivipellon mukaan talouden tunnusluvut ovat tarjonneet useita positiivisia yllätyksiä kesän aikana. Juuri nyt maailmantalouden elpyminen on hyvässä vauhdissa ja samalla näyttää siltä, että koronapandemiaa voidaan hallita kohdennetuilla ja paikallisilla toimilla sen sijaan, että kokonaisia yhteiskuntia pitäisi sulkea kevään tapaan.
– Pidämme todennäköisimpänä, että talouden kasvuvauhti on seuraavan vuoden aikana yhä vahvaa ja että koronakriisiä edeltävä taso lähestyy vähitellen. Kun tehokas koronavirusrokote on saatavilla, se tukee myönteistä kehitystä todennäköisesti vielä lisää.
Koronavirus on kuitenkin yhä merkittävä riski. Vaikka odotettavissa ei ole kevään tapaisia koko yhteiskuntien sulkemisia, uudet laajat tartunta-aallot voivat syksyn aikana hidastaa kasvua ja vahingoittaa taloutta. Lisäksi rahoitusmarkkinat reagoivat hyvin herkästi talouden tunnuslukujen kehitykseen.
– Jos suotuisa kehitys näyttää hidastuvan, markkinoiden tunnelma voi nopeasti muuttua positiivisesta negatiiviseksi, ja koska kurssit ovat nousseet huomattavasti pohjalukemista, niihin on jo hinnoiteltu sisään paljon myönteistä kehitystä.
Elvyttävä finanssi- ja rahapolitiikka on ollut talouden ja rahoitusmarkkinoiden kehityksen pääasiallinen veturi siitä lähtien, kun koronapaniikki iski, ja se on merkittävä tekijä myös jatkossa. Elvytystoimet eivät kuitenkaan ole rajoittamaton mahdollisuuksien noutopöytä, ja niiden luoma myötätuuli voi kääntyä myös vastaiseksi.
Koronakriisi on tänä vuonna aiheuttanut monissa maissa suuren julkisen talouden alijäämän, ja sen poliittiset riskitekijät voivat ajoittain aiheuttaa epävakautta markkinoilla. Danske Bankin sijoitusnäkemyksen mukaan koronakriisin lisäksi yksi suurimmista riskeistä talouskehitykselle ja osakkeiden tuotolle on tällä hetkellä poliittisten riskien nouseminen.
– Esimerkiksi sopimuksettomaan brexitiin liittyvät pelot sekä Yhdysvaltojen ja Kiinan erittäin kireät suhteet ovat tekijöitä, joiden mukanaan tuomina riskeinä ovat talouden elpymisen hidastuminen ja sijoitusmarkkinoiden lisääntynyt epävarmuus, Kivipelto summaa.
Kiinnostaako sijoittaminen?
Kun sijoitat kanssamme, sinulla on vapaus valita juuri itsellesi sopivat palvelut. Rakennetaan yhdessä sinulle yksilöllinen sijoitussuunnitelma. Sijoitetaan yhdessä – sinun tavallasi.