Suomalaiset yksityissijoittajat olivat jouluostoksilla myös osakemarkkinoilla joulukuussa, kertoo Danske Bankin asiakkaiden osakekaupasta tehty vertailu. Suurimmista markkinoista myyntilaidalla oltiin ainoastaan Yhdysvalloissa. Yhteensä euromääräisesti ostoja yksityissijoittajien osakevaihdosta oli vajaat 60 prosenttia.

Erityisen paljon ostoja tehtiin Ison-Britannian osakemarkkinoilla, joka nousi poikkeuksellisesti viidenneksi vaihdetuimmaksi markkinaksi Norjan ohi. Isossa-Britanniassa lähes 90 prosenttia osakevaihdosta oli ostoja.

– Iso-Britannia on ollut sijoittajalle riskikohde viime vuodet brexitistä johtuen sen vaikutuksista talouteen ja punnan kurssiin. Nyt maan osuus nousi, kun sijoittajat ostivat erityisesti tupakka-alan yrityksiä Imperial Brandsia ja British American Tobaccoa. On hyvä huomata, että sijoittajat ottavat tässä tilanteessa riskin paitsi valuutassa myös markkinamuutoksessa, sillä yhä harvemmat suuret sijoittajat ovat valmiita sijoittamaan tupakkaan, sanoo senioristrategimme Kaisa Kivipelto.

Yhdysvaltojen osuus suomalaisten yksityissijoittajien osakekaupasta on vakiintunut reiluun 10 prosenttiin, kertoo Danske Bankin asiakkaiden kaupoista tehty vertailu. Vuosi sitten alkanut meemiosakeilmiö nosti Yhdysvaltojen osuuden osakekaupasta jopa reiluun viidennekseen. Joulukuussa osuus oli vajaat 12 prosenttia.

Kotoiluosakkeita kotoutettiin

Suomalaisosakkeista listoja hallitsevat pääasiassa tutut nimet, sillä vaihdetuimpien ja ostetuimpien osakkeiden joukosta löytyvät Nokia, Fortum, Neste ja Sampo. Sen sijaan nettomyydyimmissä osakkeissa on huomattavasti enemmän vaihtelua. Kärkeen nousee joulukuun puolessa välissä listautunut Kempower, jonka annissa piensijoittajat saivat hyvin pieniä siivuja.

Korona-ajasta vetoapua saaneet osakkeet näkyivät kaupassa myös joulukuussa. Rokotteita kehittäneet Moderna oli Yhdysvaltojen vaihdetuimpien joukossa ja Saksassa BioNTech ostetuimpien joukossa. Lisäksi korona-ajasta vetoa saaneet kotoiluosakkeet nousivat nettomyydyimpien joukkoon.

– Korona-aika on ollut osakemarkkinoilla monella tavalla poikkeava. Se on nostanut kotoiluosakkeiden kursseja ja nyt näyttää, että moni yksityissijoittaja on kotiuttanut voittoja Keskon ja Tokmannin osakkeista. Myös Yhdysvaltojen nettomyydyimpien listalta löytyvä Costoco ja saksalainen HelloFresh kuuluvat tähän kategoriaan, Kivipelto sanoo.

Kiinnostaako sijoittaminen?

Kun sijoitat kanssamme, sinulla on vapaus valita juuri itsellesi sopivat palvelut. Rakennetaan yhdessä sinulle yksilöllinen sijoitussuunnitelma. Sijoitetaan yhdessä – sinun tavallasi.

Tutustu palveluihimme