Asuntomessualueelle miehensä kanssa taloa rakentava Sanna Vestervik kertoo, että ajatus oman kodin rakentamisesta lähti siitä, että oikeanlaista asuntoa ei yksinkertaisesti etsimällä löytynyt – ainakaan sopivaan hintaan.

– Kuulin työkaveriltani, että messualueelta voisi saada meille sopivalla budjetilla rakennettua omakotitalon, hän kertoo.

Pariskunta asui ennen rakennusprojektin aloittamista rivitalossa pienen tyttärensä kanssa. Vuokralla asuminen ei ollut koskaan suunnitelmissa.

– Asumme mieluummin omistusasunnossa, jossa voimme maksaa lainaa pois vuokran sijaan. Rivitalo oli meidän oma ja sitä edellinen asunto oli miehen oma. Kuuluu varmaan tämmöiseen suomalaiseen kulttuuriin, Sanna nauraa.

Pihasuunnittelua ja tehokkaita neliöitä

Nyt tarkoituksena on rakentaa Sannan ja Petrin unelma-asunto, joka tulee olemaan myös loppuelämän koti. Asunnon kriteerit olivat alusta asti selkeät: yksi lisämakuuhuone, oma piha ja yksikerroksinen talo.

Sanna kertoo, että omakotitalon etsintävaiheessa heillä oli todella tiukat kriteerit, joka voi olla yksi syy siihen, että pariskunta ei löytänyt etsimäänsä. Edellisessä kodissa makuuhuoneita oli kaksi.

– Lähinnä haimme tehokkaita neliöitä. Ajatuksena ei ollut rakentaa mitään 200 neliön lukaalia. Mutta emme myöskään halunneet, että huoneet olisivat ihan pieniä kopperoitakaan.

– Perushuoneita haettiin: ei ole ylimääräisiä vierashuoneita tai muita tiloja, Sanna toteaa.

Pihan suunnittelua varten pariskunta otti avukseen pihasuunnittelijan – tämä oli olennainen osa messuhanketta. Sannan mukaan pihasuunnittelija on tehnyt pihasta toimivan ja hänellä on ollut hyviä ideoita, vaikka tontti onkin pieni.

Kilpailuttamalla löytyi oikea pankki

 Projektia varten vaadittiin huolellista suunnittelua ja kustannusarvio. Aikataulutus on tullut messujen sanelemana.

– Aluksi tehtiin kustannusarvio. Kun tiesimme, että tontteja on tulossa hakuun, selvitimme ensin tarkkaan, onko meillä riittäviä resursseja lähteä projektiin. Tarkka budjetti oli selviö heti alkuvaiheessa. Tonttia lähdimme hakemaan vasta, kun meillä oli talo tiedossa, Sanna muistelee.

Sanna kertoo pariskunnan kilpailuttaneen lainatarjouksia, mutta lopulta pankiksi valikoitui Danske Bank.

– Budjettimme on tarkkaan suunniteltu ja olemme pysyneet siinä – siitä olemme tosi ylpeitä. Olemme myös pyytäneet neuvoja rakennusalalla olevilta sukulaisilta. Lähdimme rakentamaan sitä kautta, että meillä on käytettävissä tietty summa lainan takaisinmaksuun kuukausittain. Haluamme, että rahaa jää muuhunkin elämiseen.

Sanna kertoo, että pääsääntöisesti projekti on mennyt hyvin, lukuun ottamatta muutamia ongelmia esimerkiksi lupa-asioiden-, tavarantoimitusten- ja viivästysten kanssa. Hän kuitenkin muistuttaa, että pienet esteet kuuluvat rakentamiseen. Hän haluaa myös jakaa tunnustusta sinne, minne se kuuluu.

– Meillä on ollut tosi iso talkooporukka tekemässä meille kotia, joten iso kiitos kuuluu sukulaisille ja tutuille ja ystäville tästä projektista. 

Suunitelmissa oman kodin hankinta?

Kilpailuta asuntolainasi helposti – olit sitten ostamassa uutta tai makselet vanhaa lainaa. Hoidamme myös pankin vaihdon puolestasi, ja Sinä voit keskittyä olennaiseen. Lue tärkeimmät vinkit asunnon ostoon.

Lue lisää