Kokonaistuotannon kasvu jatkui vuoden toisella neljänneksellä, mutta tahti hidastui selvästi. Tilastokeskuksen mukaan bruttokansantuote oli 2,5 prosenttia korkeammalla tasolla kuin vuotta aiemmin. Edelliseen neljännekseen verrattuna kausitasoitettu bruttokansantuote nousi 0,3 prosenttia. Pari viikkoa sitten julkaisemassaan ennakkotiedossa Tilastokeskus oli arvioinut neljännesvuosittaiseksi kasvuksi 0,5 prosenttia.

”Aika maltillinen ennakkotieto piti ekonomistien odotukset kurissa, mutta aamun julkistus on silti vaisu. Kasvu jatkui, mutta hidastui yllättävän paljon kevään vahvasta työllisyyskehityksestä huolimatta”, toteaa Danske Bankin ekonomisti Jukka Appelqvist.

Myönteistä aamun julkistuksessa oli kasvun laaja-alaisuus. Kaikki bruttokansantuotteen keskeiset alaerät paranivat samanaikaisesta. Viime vuoteen verrattuna vienti nousi 3,7 prosenttia ja investoinnit 4,8 prosenttia. Myös kulutus kasvoi sekä yksityisellä että julkisella sektorilla. Yksityinen kulutuksen piristyminen heijastelee sekä parantunutta työllisyystilannetta että tänä vuonna toteutettuja palkankorotuksia. Investointien puolella rakennusinvestoinnit jatkoivat tukevaa nousua, mutta teollisten investointien tilanne on vaisumpi.

”Kaikki kysyntäerät jatkavat nousussa, mutta vauhdikkain elpyminen on takana viennin ja teollisten investointien osalta. Parin edellisen vuoden kasvuluvut ovat olleet selvästi Suomen pitkän aikavälin trendikasvun yläpuolella, eikä sellainen tahti jatku ikuisesti. Vuoden alussa Suomi oli vielä euroalueen priimuksia talouden kasvulukujen osalta, mutta nyt ollaan keskiarvon alapuolella. Huolestuttavaa on erityisesti se, että teolliset investoinnit koneisiin ja laitteisiin ovat kehittyneet verkkaisesti jo kolme peräkkäistä neljännestä.”

Vuoden toisen neljänneksen luvut vahvistavat kuitenkin sen, että finanssikriisiä edeltänyt aikaisempi suhdannehuippu on vihdoin Suomessa ohitettu. Kuluvan vuoden toisella neljänneksellä bruttokansantuote ylitti ensimmäisen kerran vuoden 2007 lopun tason. 

Osa ennustajista on tarjonnut jo pitkään tälle vuodelle kolmosella alkavia bruttokansantuotteen kasvulukuja. Sellaiset lukemat ovat yhä mahdollisia, mutta aamuisen julkistuksen valossa ne näyttäytyvät optimistisina. Danske Bank julkaisee uuden suhdanne-ennusteen 18.9.
Lähteet:
http://tilastokeskus.fi/til/ntp/2018/02/ntp_2018_02_2018-08-31_tie_001_fi.html

Ajankohtaiset talouskatsaukset

Tutustu Danske Bankin ekonomistien viimeisimpiin talouskatsauksiin.

Lue lisää