Vuoden 2019 alusta lähtien ajokortti ei enää kelpaa tunnistamisvälineeksi uuden asiakkaan asiakassuhteen avaamisen yhteydessä, eikä muun muassa uusien pankkitunnusten tai yritysasiakkaan uusien Business Online -tunnusten luovutuksen yhteydessä.

Sähköisessä asioinnissa ei voi tehdä samanlaista tunnistamista kuin fyysisessä asiakaspalvelutilanteessa. Siksi on tärkeää, että ensimmäisellä kerralla uutta tunnistusvälinettä myönnettäessä voimme entistä varmemmin todentaa tunnistusvälinettä hakevan henkilöllisyyden ja minimoida riskin, että tunnistusväline myönnettäisiin väärälle henkilölle. Muutoksen tavoitteena on lisätä vahvan sähköisen tunnistamisen turvallisuutta. 

Tutustu myös

Viestintäviraston tiedote 8.11.2018
Passi tai henkilökortti mukaan pankkitunnusta tai mobiilivarmennetta haettaessa

Finanssialan tiedote 8.11.2018
Ajokortti ei riitä vahvaa sähköistä tunnistamisvälinettä haettaessa