Jaa

Spotify on hitti suomalaissijoittajille

Suomalaiset tekivät yli 10 prosenttia huhtikuussa tekemistään osakekaupoista yhdysvaltalaisilla osakkailla, kertoo Danske Bankin vertailu. Suomen osuus laski 75 prosenttiin, vaikka huhtikuussa elettiin kiihkeintä tuloskautta.

Suomalaisten piensijoittajien kiinnostus Yhdysvaltojen markkinoita kohtaan kasvaa jatkuvasti. Huhtikuussa suomalaiset sijoittajat tekivät jo 10,9 prosenttia kaupoistaan Yhdysvaltojen markkinoilla, kertoo Danske Bankin osakevertailu. Osuus on suurin vertailukaudella, joka ulottuu vuoden 2016 alkuun saakka. Suomen osuus kaupoista oli 75 prosenttia. 

– Yhdysvaltojen osakemarkkinat ovat keskeinen markkina koko maailmalle. Sen vaikutus kaikkiin pörsseihin on vahva. Lisäksi Yhdysvaltojen markkinoilla suomalaiset sijoittavat pääsevät käsiksi yhtiöihin, jotka ovat tuttuja arjesta, sanoo Danske Bankin senioristrategi Tuukka Kemppainen

Danske Bankin asiakkaiden osakekaupoista tehty vertailu on kuvaava, sillä pankin kaupankäyntipalkkiot ovat samat kaikille markkinoille. Näin edullisemmat välityspalkkiot eivät ohjaa sijoituksia Suomeen. 

Yhdysvalloista suomalaisia sijoittajia kiinnosti huhtikuussa erityisesti musiikinsuoratoistopalvelu Spotify, jonka osake oli vaihdetuimpien, myydyimpien ja ostetuimpien osakkeiden kärjessä. 

– Spotify on monien suomalaisten käyttämä suoratoistopalvelu. Kiinnostavan osakkeesta tekee se, että musiikin kulutus on siirtynyt voimakkaasti tällaisiin palveluihin. Osake ei kuitenkaan ole ainakaan vielä ollut tuottoisa sijoitus, sillä osakkeen kurssi ei ole toipunut viime vuoden lopun kurssipudotuksesta.
Muita paljon ostettuja osakkeita Yhdysvalloista huhtikuussa olivat lentokonevalmistaja Boeingin, lääkeyhtiö Pfizer ja verkkokauppajätti Amazon. 

Suomessa Nordea vaihdetuin 

Suomalaisista osakkeista eniten kauppaa huhtikuussa keräsi Nordea, jota myytiin ja ostettiin paljon. Vaihto painottui kuitenkin myyntiin.

– Nordea on noussut uudeksi kansanosakkeeksi, jossa houkuttelee hyvä osinkotuotto. Osingosta voi löytyä myös syy, miksi moni sijoittaja myi Nordeaa huhtikuussa. Osakkeen osinko irtosi maaliskuun lopussa, ja moni sijoittaja on mahdollisesti myynyt osaketta tämän jälkeen, Kemppainen sanoo. 

Suomen osuus kaikista kaupoista oli huhtikuussa poikkeuksellisen matalalla tasolla. Maaliskuussa suomalaissijoittajat tekivät kaupoistaan reilut 80 prosenttia Suomessa. Vuosi sitten huhtikuussa Suomen osuus oli 87,4 prosenttia. 

Yhdysvaltojen jälkeen suosituimpia markkinoita olivat Ruotsi ja Saksa. 

– Suomalaisten kasvavat osakekaupat ulkomaisiin pörsseihin ovat kiinnostava ilmiö. Maantieteellinen hajauttaminen on myös hyvä keino suojautua markkinoiden heilahteluja vastaan, Kemppainen sanoo.

Kiinnostuitko?
Tervetuloa Danske Bankiin.