Ostettuani ensimmäisen omistusasuntoni päätin, että haluan olla mukana vaikuttamassa taloyhtiön asioihin. Kiinnostukseeni päästä mukaan hallitukseen vaikutti osittain myös se, että taloyhtiömme taloudellisessa tilanteessa oli parantamisen varaa. Minulle on ensisijaisen tärkeää, ettei omaisuuteni eli asuntoni arvo laske sen myötä, että taloyhtiötä ja sen taloutta hoidetaan välinpitämättömästi. Koin, että ekonomina minulla saattaisi olla näkemyksiä ainakin siihen, miten voisimme tehostaa taloyhtiön taloudellista huolenpitoa.

Taloyhtiömme hallitus on ehkä siinä mielessä harvinainen, että meitä on neljä naista ja vain yksi mies. Danske Bankin maalis-huhtikuussa teettämä kyselytutkimus tietää kertoa, että yleisesti ottaen miehet ovat selvästi naisia useammin mukana taloyhtiönsä hallituksessa: haastatelluista miehistä 39 % kuuluu taloyhtiönsä hallitukseen, naisista vain neljännes.

Taustamme ovat kovin erilaisia ja edustamme eri sukupolvia, mikä tuo keskusteluun moninaisuutta. Yleisesti koen, että osallistumiseni hallituksen työhön on tuonut muille hallituksen jäsenille enemmän taloudellista näkökulmaa ja intoa pitää yllä tarkempaa huolenpitoa taloyhtiön taloudellisesta asemasta. Voin siis sanoa, että taloyhtiön hallituksen jäsenenä todella on mahdollisuus vaikuttaa asioihin. Dansken kyselyn mukaan selkeästi keskeisimmäksi syyksi olla taloyhtiön hallituksessa nousi taloyhtiön asioista perillä oleminen – ja asia on minustakin juuri näin: hallituksessa ollessa pysyy kaikkein parhaiten kärryillä siitä, mitä omalle varallisuudelle tapahtuu. 

Erityisenä kokemuksena hallitustyöstä voisin mainita muun muassa kattavan piharemontin toteutuksen aina suunnitteluvaiheesta itse urakkaan. On ollut mielenkiintoista olla mukana projektin eri vaiheissa, kuten urakoitsijan kilpailutuksessa ja haastatteluissa sekä lainaprosessissa. Projekti on tuonut mukanaan myös haasteita joiden ratkomiseen on vaadittua monen eri osaajaan tiimityöskentelyä sekä hallituksen päätöskykyä.

Työ taloyhtiön hallituksessa on ollut siinäkin mielessä antoisaa, että olen oppinut paljon uutta ja tutustunut mukaviin ihmisiin. En siis koe, että olisin hukannut aikaani, pikemminkin hallitustyö on jäänyt mieleeni mukavana kokemuksena. Haluaisinkin ehdottomasti kannustaa naisia ja nuoria osallistumaan mukaan taloyhtiön hallitustyöhön. Aion itse olla aktiivinen taloyhtiön hallituksessa myös jatkossa ja tulevissa taloyhtiöissä.

Kirjoittaja työskentelee Danske Bankissa analyytikkona

Miten valita asuntolaina?

Kun laina on juuri sinulle sopiva, se mahdollistaa unelmien toteuttamisen ja antaa myös varaa vaurastua. Lainaturvan avulla lisäät perheesi taloudellista turvaa odottamattomien tilanteiden varalle.

 

Lue lisää