Onko sinulle tärkeää edistää siirtymää kohti vihreämpää yhteiskuntaa sijoitustesi kautta? Siinä tapauksessa meillä on hyviä uutisia.

Vastataksemme kestävän kehityksen mukaisten sijoitustuotteiden kasvavaan kysyntään teemme muutoksia kuuteen Danske Investin indeksirahastoon siten, että ne että ne voidaan luokitella EU:n kestävää rahoitusta koskevan SFDR-asetuksen 9 artiklan mukaisiksi tuotteiksi.

Nämä kuusi sijoitustuotetta ovat kaikki Danske Investin indeksirahastoja. Niihin sijoittaessasi sijoitat liiketoimintaan, joka pyrkii osaltaan ratkaisemaan ilmastohaasteita ja luomaan kestävämpää yhteiskuntaa.

Kaikki kuusi rahastoa seuraavat EU: n ilmastosiirtymää koskevaa vertailuarvoa (EU Climate Transition Benchmark). Tämä tarkoittaa sitä, että rahastot sijoittavat yrityksiin, jotka ovat siirtymässä ilmastoystävällisiin liiketoimintamalleihin ja vähentävät jatkuvasti hiilidioksidipäästöjään. Kaiken kaikkiaan rahastojen sijoituskohteet auttavat vähentämään kielteisiä vaikutuksia ilmastoon ja edistämään vihreää siirtymistä.

Täällä on lisätietoja tarjoamistamme kestävän sijoittamisen rahastoista.

ESG-rahastot

Kestävää kehitystä edistävän sijoittamisen lisäksi Danske Bank laajentaa myös ESG-sijoitusrahastojen valikoimaa (ESG on lyhenne sanoista Environmental, Social ja Governance, ja se tarkoittaa ympäristöön, yhteiskuntaan ja hyvään hallintotapaan liittyviä tekijöitä) kahdella indeksirahastolla, joten nyt asiakkaamme kaikilla markkinoilla voivat sijoittaa yli 90:een ESG-rahastoon.

ESG-sijoitusrahastot ovat Danske Investin rahastoja, jotka edistävät ESG-kriteereihin liittyviä tekijöitä sijoittamalla esimerkiksi ilmasto- ja työntekijäkysymyksiin, monimuotoisuuteen tai korruption torjuntaan panostaviin yrityksiin.

Nämä rahastot kuuluvat EU:n kestävyyteen liittyvien tietojen antamisesta rahoitussektorilla annetun asetuksen 8 artiklan piiriin.

Lue lisää kestävän sijoittamisen rahastoista sekä ESG-rahastoista täältä.

Kiinnostuitko vastuullisesta sijoittamisesta?

Ota yhteys Danske Bankin sijoitusneuvojaasi ja kysy sijoitusmahdollisuuksista, jos harkitset säästöjesi sijoittamista.

Varaa verkkotapaaminen