Osakekauppaa väritti tammikuussa kurssien yleinen lasku. Osakekurssit laskivat erityisen voimakkaasti tammikuun 21. perjantaina ja 24. päivä maanantaina. Erityisen voimakasta lasku oli maanantaina, jolloin OMX-indeksi laski neljänneksi eniten 2020-luvulla. Suurempia pudotuksia on nähty vain maaliskuussa 2020, jolloin koronakriisin leviäminen sysäsi kurssit syvään laskuun useana päivänä.
Danske Bankin yksityisasiakkaat kiihdyttivät osakkeiden myyntejä 24. päivä alkaneella viikolla. Tuolloin 56 prosenttia osakekaupasta oli myyntejä. Koko tammikuussa myyntejä oli 54 prosenttia. Yksityissijoittajat reagoivat eri tavalla kurssilaskuun nyt kuin maaliskuussa 2020, jolloin alle 40 prosenttia osakekaupasta oli myyntejä.
– Markkinoilla on nyt paljon tekijöitä, jotka lisäävät epävarmuutta. Yhdysvaltojen rahapolitiikka, koronatilanne ja Ukrainan kriisi ovat tekijöitä, jotka saattavat vaikuttaa kursseihin voimakkaastikin. Danske Bankin näkemys on, että viime vuoden kaltaisiin tuottoihin ei osakkeissa tänä vuonna ylletä, mutta suurta ja pitkäkestoista pudotusta ei ole näkyvissä, sanoo senioristrategimme Kaisa Kivipelto.

Teslat saivat kyytiä

Tammikuussa laskivat erityisesti kasvuyhtiöiden osakkeet, joiden kurssit ovat nousseet viime vuosina vauhdikkaasti. Tämä näyttää ajaneen myös suomalaisia myymään erityisesti amerikkalaisia kasvuosakkeita. Sähköautovalmistaja Tesla nousi nettomyydyimpien osakkeiden listalla kärjen tuntumaan sekä Yhdysvaltojen että Saksan markkinoilla.
Teslan osakekurssi laski tammikuun aikana noin 20 prosenttia. Osake on ollut myös suomalaisten suosiossa, sillä se oli selvästi ostetuin ulkomainen osake Danske Bankin suomalaisasiakkaiden keskuudessa viime vuonna.
–  Kasvuosakkeiden uudelleenhinnoittelu voi kuitenkin jatkua vielä jonkin aikaa. Yhdysvaltojen keskuspankin kiristyvä rahapolitiikka heijastuu etenkin kasvuosakkeiden arvostukseen, ja nousevat korot saavat siis korkeat arvostukset näyttämään haastavilta, Kivipelto sanoo.
Suomessa Nokian osuus kaupasta oli jälleen korkealla tasolla. Yhtiön osake kuitenkin löytyy myös netto-ostetuimpien osakkeiden kärjestä.

Kiinnostaako sijoittaminen?

Kun sijoitat kanssamme, sinulla on vapaus valita juuri itsellesi sopivat palvelut. Rakennetaan yhdessä sinulle yksilöllinen sijoitussuunnitelma. Sijoitetaan yhdessä – sinun tavallasi.

Tutustu palveluihimme