Ukrainan kriisi levittää nyt pelkoa markkinoille, mutta vaikutukset voivat jäädä väliaikaisiksi, tuore sijoitusnäkemyksemme arvioi.

– Ukrainan kriisi on valtava inhimillinen tragedia. Sen vaikutukset näkymät myös taloudessa. Osakkeet ovat laskeneet voimakkaasti vuoden alusta lähtien, ja Ukrainan täysimittainen valtaus sekä merkittävät sanktiot on nyt enemmän tai vähemmän hinnoiteltu osakekursseihin. Osakkeet voivat hyvin laskea lisää tulevien päivien ja viikkojen aikana, mutta odotamme osakekurssien olevan nykyistä korkeammalla tasolla 3–6 kuukauden päästä. Vaikka nyt ilmassa on paljon epävarmuutta, odotamme uusien kurssilaskujen olevan mahdollinen oston paikka osakkeissa, sanoo senioristrategimme Kaisa Kivipelto.

3691822e-3c0d-4b0a-86d0-443252bc8bf6

 

Tästä huolimatta pidämme osakkeet neutraalissa painossa.

Sodat vaikuttavat tyypillisesti kursseihin voimakkaasti alussa, kun markkinat reagoivat epävakauteen.

– Olemme aiemmin nähneet, kuinka vaikkapa Persianlahden sodan käynnistyttyä, kurssit laskivat voimakkaasti alkuun, mutta ne toipuivat ja olivat lopulta sotaa edeltäviä tasoja korkeammalla kuusi kuukautta sodan käynnistymisen jälkeen.

Inflaatio painaa koronaa enemmän

Vuodesta 2020 koronakriisi on ollut vahva tekijä osakemarkkinoilla. Tällä hetkellä näyttää, että sijoittajat eivät seuraa tartuntalukuja yhtä tarkkaan kuin aiemmin, kun omikron-virusvariantti on osoittautunut vähemmän vaaralliseksi.

Korona-aikana inflaatio on lähtenyt nousuun useasta syystä, ja vastoin aiempia ennusteita pysynyt korkealla tasolla. Tämä pakottaa keskuspankit nostamaan korkoja, mikä vaikuttaa sijoittajaan monella tavalla.

Yhtiöiden tulevien tulosten niin kutsuttu nykyarvo heikkenee. Siksi kasvuyhtiöiden, joiden tuloksista suuri osa toteutuu kaukana tulevaisuudessa, osakekurssit ovat laskeneet eniten. Tästä johtuu myös, että Yhdysvaltojen osakemarkkinoilla, jossa kasvuosakkeet muodostavat suuren osan markkinasta, kurssilasku on ollut huomattavinta. Lisäksi korkojen nousu heikentää talouskasvua.

Webinaari: Talouden ja sijoitusmarkkinoiden näkymät – kevät 2022

Katso myös aihetta käsittelevä webinaari keskiviikkona 9.3. kello 17:30. Maailman ja Suomen talouden, sijoitusmarkkinoiden sekä tuoreen sijoitusnäkemyksemme teemoja lähetyksessä avaavat Danske Bankin senioristrategi Kaisa Kivipelto ja pääekonomisti Pasi Kuoppamäki. Lue lisää täällä.

Osakkeita lähiaikoina koskevat merkittävät riskit

  • Kehitys Ukrainassa, mukaan lukien sanktiot ja energiahinnat.

  • Korkea inflaatio pitkittyy tai taso nousee, jolloin keskuspankkien on kiristettävä
    rahapolitiikkaansa vielä odotettua enemmän tai aiemmin.

  • Palkkojen nousu laajenee itseään ruokkivaksi palkka-hintakierteeksi.

     

Tärkeimmät mahdolliset osakkeiden nousun vauhdittajat

  • Merkit inflaatiovauhdin hidastumisesta (raaka-aineiden ja energian hintojen lasku,
    kulutuksen painopisteen siirtyminen tavaroista palveluihin).

  • Yritysten tuloskasvun odotettua pienempi hidastuminen.

  • Työvoiman tarjonnan elpyminen hilliten palkkapaineita.